Uutisen päiväys

5.12.2012← Takaisin

FIS CONTINENTAL CUP TUO LAHTEEN 14 MAAN MÄKIJOUKKUEET 15.-16.12.2012

    Ensi talven mäkihypyn kansainvälinen kilpailukausi käynnistyy Lahdessa jo 15.-16.12.2012, kun Lahden suurmäestä hypätään kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) mäkihypyn Continental Cupin kaksi osakilpailua. Lahden kisoihin osallistuu ilmoittautumisten perusteella 76 mäkimiestä 14 eri maasta.

    - Lahteen on ilmoitettu useita maailmancupista tuttuja hyppääjiä sekä tietysti paljon nousevia mäkitähtiä. Kovin nimi suurelle yleisölle on varmasti Saksan Martin Schmitt, jolla on vyöllään jopa MM-kultaa Lahden mäistä. Lahdessa hyppää myös viime vuosien nuorten MM-kisoissa mitaleita rohmunneita mäkimiehiä, kuten Itävallan Lukas Muller, Slovenian Nejc Dezman tai Puolan Alexander Zniszcol, sanoo kisojen kilpailukoordinaattori Jarkko Laine.

    Ei huolta lumiolosuhteista

    Etelä-Suomeen viime viikonloppuna saapunut talvi ja pakkaset ovat varmistaneet sen, että kisajärjestäjät ovat voineet vahvistaa FIS:lle valmiutensa kilpailuiden järjestämiseen jo ennen FIS:n määräämää takarajaa tämän viikon perjantaina (7.12.)

    - Lahden kaupungin mäen kunnostajat ovat tehneet erittäin hyvää työtä suurmäen suhteen, ja mäki valmistuu hyppykuntoon viimeisten viestien mukaisesti jo tämän viikon perjantaina, kertoo Laine.

    Continental Cupin mäkikilpailuihin Lahden Urheilukeskuksessa on kisapäivien, 15.-16.12., aikana vapaa sisäänpääsy.

    Lisätietoja:

    Jarkko Laine, kilpailukoordinaattori, Salpausselän kisat
    p. 050 - 588 1426, jarkko.laine@lahtiskigames.com

    Jesse Kiuru, Event Director, Salpausselän kisat
    p. 050 – 585 7441, jesse.kiuru@lahtiskigames.com

    KILPAILUOHJELMA

    Perjantai 14.12. 

    klo 17.00 Viralliset harjoitukset (HS130)



    Lauantai 15.12. 

    klo 17.00 Koekierros (HS130)

    klo 18.00 FIS Continental Cup - kilpailu (HS130)



    Sunnuntai 16.12. 

    klo 09.00 Koekierros (HS130)

    klo 10.00 FIS Continental Cup - kilpailu (HS130)

    Kilpailuohjelma: http://www.lahtiskigames.com/fi/ohjelma/continentalcup2012