Uutisen päiväys

19.8.2018← Takaisin

Eetu Nousiainen neljäs Continental Cupin osakilpailussa Frenstatissa

Mäkihypyn Continental Cupia hypättiin viikonloppuna Puolassa Szczyrkissä ja Wislassa sekä Tšekin Frenstatissa. Suomalaisista mukana viikonlopun kiertueella olivat Niko Kytösaho, Henri Kavilo ja Eetu Nousiainen. Vahvimmin viikonloppuna esiintyi Eetu Nousiainen, joka paransi kilpailu kilpailulta ja sijoittui tänään neljänneksi. 

Nousiainen johti kilpailua vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Johtopaikka irtosi huimalla 107 metrin hypyllä, joka oli myös koko kilpailun pisin hyppy. Toisen kierroksen hyppy kantoi 99,5 metriä ja yhteispisteet oikeuttivat neljänteen sijaan - kolmannen sijan jäädessä vain 1,6 pisteen päähän. Sijoitus on Nousiaiselle uran paras Continental Cupissa. Urheilija koki hypänneensä omalla tasollaan ja onnistumiset saatiin mukaan nyt myös kilpailutilanteeseen.

"Suoritukset oli nousujohteisia ja koko ajan parempaan suuntaan. Tänään ensimmäisellä kierroksella hyvä hyppy, oli aika lailla semmoinen hyppy mitä on treeneissäkin hypännyt. Tämän kesän aikana on ollut pientä kilpailupeikkoa. Treeneissä on tullut hypättyä hyvin, mutta sitten kun pistetään kilpailunumeroa rintaan on yrittänyt varmaan liikaa kisatilanteissa", kertoo Nousiainen.

"Tälle reissulle tavoitteena oli lähteä hyppäämään omia hyppyjä, koittaa säilyttää harjoitusten tasoa ja pitää hauskaa. Siinä kyllä onnistuttiin! Viimeinenkin kisa jo noin lähelle podiumia ja henkilökohtainen paras sijoitus Continental Cupissa. Todella tyytyväinen reissun antiin, tästä on hyvä jatkaa treenejä ja leirejä", päättää Nousiainen.

Henri Kavilo karsiutui toiselta kierrokselta ja sijoittui 94 metrin hypyllään kilpailussa sijalle 52. Niko Kytösaho ei osallistunut enää Frenstatin osakilpailuun. Kilpailun voitti Tšekin Lukas Hlava ennen Itävallan Florian Altenburgeria ja Philipp Aschenwaldia.

Tulokset

Continental Cupin kokonaistilanne

Kuva: Lisa Gode