Uutisen päiväys

25.8.2018← Takaisin

Arsi Tietäväinen voittoon Oberstdorfin Youth Cupissa - suomalaisille tuplapodium

Suomalaismenestystä saatiin heti ensimmäisestä Youth Cupin osakilpailusta, kun suomalaisittain palkintopallisijoituksille taisteli kaksi urheilijaa. Arsi Tietäväinen nappasi voiton poikien (04/05/06-syntyneet) sarjasta ja Herman Happonen hiihti samaisessa kilpailussa kolmannelle sijalle.

Vuonna 2004 syntynyt Arsi Tietäväinen lähti hiihto-osuudelle hyvistä asetelmista, oltuaan mäkiosuuden toinen.

"Hypyssä ei ihan ihan parasta onnistumista. Hiihto-osuudella hiihdin ensimmäisen kierroksen yksin, toisella kieroksella itävaltalainen otti kiinni ja hiihdettiin kärjessä olevaa kiinni. Viimeisessä mutkassa otin pienen eron, joka kesti maaliin asti", kertaa Tietäväinen.

Herman Happonen nousi mukaan podiumkamppailuun sijalta 17.

"Mäkiosuus meni hieman odotuksia huonommin, mutta tiesin, että hyvällä hiihdolla olisi mahdollista nousta kolmen parhaan joukkoon. Hiihto-osuudelle lähdettäessä alkoi satamaan ja se hidasti hiihtoa sen verran, että oli mahdollista saada kiinni edessä meneviä hiihtäjiä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Huomenna haen parempaa suoritusta mäen puolelta", kertoo Happonen.

Eelis Meriläinen oli kilpailun 19:s, Erno Tietäväinen 37:s ja Erkki Seppänen 44:s.

Tyttöjen sarjassa (01/02/03-syntyneeet) Annamaija Oinas oli 12:s ja Pinja Koivisto 17:s.

FIS Youth Cup jatkuu huomenna Oberstdorfissa sprinttimatkoilla.

Tulokset
Pojat
Tytöt

Kuva: Romina Eggert