Uutisen päiväys

26.1.2020← Takaisin

Antti Aalto Zakopanessa 27:s - naisten maailmancupissa molemmat suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta

Antti Aalto hyppäsi Puolan Zakopanessa hienosti toiselle kierrokselle. Rasnovin naisten maailmancupissa eivät suomalaiset yltäneet toiselle kierrokselle.

Romanian Rasnovissa tänä viikonloppuna käyty maailmancup ei aiheuttanut suomalaisleirissä ilonkiljahduksia. Päivän kilpailussa Julia Kykkänen oli 36:s 76.5 metrisellä hypyllä. Susanna Forsström oli koko kilpailun viimenen saman mittaisella hypyllä. 

Naisten päävalmentaja Ossi-Pekka Valta uskoo, että onnistumiset on vielä edessäpäin. 

”Rasnovin toinen kilpailu hypätty. Päivä alkoi ihan hyvin, ok tekemistä karsintaan. Kilpailussa se ei jatkunut. Pitäisi vaan rohkeasti uskaltaa hypätä niitä omia hyppyjä, luottaa omaan tekemiseen ja siihen pidempään prosessiin mitä ollaan tehty. Painetaan kaasua kovempaa, kyllä se onnistuminen sieltä vielä tulee.”

Naisten kilpailun voitti Norjan Maren Lundby. Kilpailussa hopeaa otti Eva Pinkelnig Itävallasta ja pronssille ylsi hänen maanaisensa Chiara Hoelzl.

Naisten kilpailun tulokset
Kuuntele kommentteja Soundcloudista

Antti Aalto 27:s Puolassa

Zakopanessa HS140 mäestä hypätyssä kilpailussa nähtiin kaksi suomalaista. Antti Aalto hyppäsi hienosti toiselle kierrokselle ja oli lopulta kilpailun 27:s. Jarkko Määttä karsiutui toiselta kierrokselta 121 metrin hypyllään ja oli kilpailun 36:s. Aalto hyppäsi kilpailussa 120 sekä 127 metriset hypyt.

”Tänään ei ollut aivan parasta hyppäämistä. Harjoitukset oli hyvät mutta en vielä kilpailussa yltänyt  niihin hyppyihin. Kohtuullinen kilpailu ja tästä lähden mielenkiinnolla Japania kohti,” Antti Aalto kertasi kilpailun jälkeen.

Päävalmentaja Lauri Hakola oli samoilla linjoilla Aallon kanssa. 

”Zakopanen viikonloppu taputeltu, ja sanoisinko että pikkunättiä tekemistä. Antille toisen kierroksen paikka ja Jarkolle kauden paras sijoitus, ei sitten ihan riittänyt toiselle kierrokselle. Töitä tehdään, ja yritetään ratkaista miten saataisiin yksi askel eteenpäin suorituskyvyssä, että riittäisi mukavammille sijoituksille. Tämä ei vielä missään nimessä tyydytä. Antin hypyt aika samantasoisia, aika hankala keli mihin Antti joutui tulemaan ensimmäisen hypyn. Perustaso näyttäisi olevan top20-top30 sakkiin. Lähdetään siihen kauden edetessä hakemaan parannusta.”

Kilpailun voitti isäntämaan Kamil Stoch ennen Itävallan Stefan Kraftia sekä toista puolalaista Dawid Kubackia.

Miesten kilpailun tulokset
Kuuntele kommentteja Soundcloudista

 

Kuva: Caro Elbe