Uutisen päiväys

17.2.2019← Takaisin

Antti Aalto takuuvarmasti pistelle Willingenin toisessakin osakilpailussa

Mäkihypyn maailmancup jatkui sunnuntaina Saksan Willingenissä. Viikonlopun viimeinen kilpailu oli lopulta yhtä kovatasoinen kuin edellisetkin ensimmäisen kierroksen puomivaihtelusta huolimatta. Antti Aalto sijoittui kilpailun 25:nneksi.

Suomen mäkijoukkueen Antti Aalto jatkoi tasaisen varmoja suorituksia viimeisessä maailmancupin kilpailussa ennen Seefeldin MM-kisoja. Aallon kilpailuhypyt kantoivat 131,5 ja 135 metriä.

Aallon mukaan parannettavaa kisahyppyihin jäi, vaikka molemmista henkilökohtaisista kilpailuista mies saalistikin pisteitä.

”Tänään oli ihan ok päivä mäessä. En ole ihan täysin tyytyväinen suorituksiin, mutta kaikkinensa ihan kohtuullinen viikonloppu”, mietti Aalto.

Kilpailussa hyppäsivät myös Eetu Nousiainen, joka ei yltänyt koekierroksen mittoihin, vaan lensi 108,5 metriä ollen 44:s. Andreas Alamommo oli kilpailun 49:s.

"Andin ja Eetun kohdalla ei vieläkään onnistuttu niissä asioissa, mitä haettiin tälle päivälle. Täytyy myös sanoa, että alkupään hyppääjiällä oli aika haastava tilanne. Lähtölava oli turhan alhaalla vallitseviin olosuhteisiin nähden. Oleellista kuitenkin se, että hypyllisesti ei onnistuttu. Antin kohdalla vahvaa perustasoa, mutta ei ihan sitä, mitä koekierroksella", analysoi päävalmentaja Lauri Hakola

Ylivoimaiseen voittoon lensi jälleen Japanin Ryoyu Kobayashi ennen Saksan Markus Eisenbiechleriä ja kilpailun kolmatta Puolan Piotr Zylaa.

Maailmancupissa Antti Aalto on sijalla 20. 248 pisteellään. Maailmancupin kilpailuja on jäljellä vielä kuusi.

Joukkue matkustaa huomenna maanantaina Seefeldiin ja virittäytyy kohti MM-kisoja. Ensimmäiset harjoitukset hypätään keskiviikkona Innsbruckissa, Bergiselin mäessä, jossa kilpaillaan ensimmäisen kisaviikon aikana kaikki mäkihypyn kilpailut.

"Huomenna on matkustuspäivä, ajetaan pitkä matka Seefeldiin, tiistai on välipäivä, tehdään fysiikkaharjoitus ja keskiviikkona alkaa sitten MM-kisojen virallinen ohjelma ensimmäisillä virallisilla harjoituksilla", lopetti Hakola.

Mäkijoukkueen viimeiset MM-kisajoukkueen valinnat julkistetaan huomenna maanantaina.

Tulokset
Maailmancupin tilanne

Antti Aallon kommentit
Lauri Hakolan kommentit

Kuva: LAMK/Antti Turunen