Uutisen päiväys

6.1.2019← Takaisin

Antti Aalto mäkiviikon päätöskisassa 20:s, palasi omalle tasolleen heikon kilpailun jälkeen

Keski-Euroopan mäkiviikko päättyi lumisateisessa Itävalla Bischofshofenissa japanilaisjuhliin Ruoyu Kobayashin voitettua kaikki neljä osakilpailua. Antti Aalto oli kilpailun 20:s.

Aalto hyppäsi kilpailussa 125 ja 123 metriset hypyt ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 13. 

”Hypyt olivat sellaisia, että karsinta ja kisahyppy olivat ihan hyviä ja toinen sitten tuli rajusti ohi. Se vähän rankaisi sijoitusta”, mietti Antti Aalto. 

Andreas Alamommo ei yltänyt toiselle kierrokselle 105,5 metrin hypyllään ja oli päätöskilpailun 49:s. 

Aalto sijoittui mäkiviikon kokonaistuloksissa 30:nneksi ja on maailmancupin kokonaistilanteessa jaetulla 16:nnella tilalla Slovenian Domen Prevcin kanssa. 

Päävalmentaja Lauri Hakolan mielestä Aalto osoitti tänään, pystyvänsä kääntämään hyppyvireen nopeastikin, ja katkaisemaan heikkojen kisojen kierteen. 

”Tänään positiivista oli, että Antti pystyi palaamaan tasolleen kahden vaikeemman kisan jälkeen. Olkoonkin, että toinen hyppy epäonnistui, mutta ok päätös mäkiviikolle. Andyllä taas kisapaikka, ihan ok, tilanteeseen nähden. Vielä pitää omaa perustasoa pystyä nostamaan, se vaatii vielä töitä ja aikaa. Sama myös Eetulla (Nousiainen), tässä ympäristössä oman parhaan tai perustason esille saaminen tuottaa vielä vaikeuksia. Mutta asiat ei tapahdu hetkessä”, sanoi päävalmentaja Hakola. 

Hakola näki paljon positiivista joukkueen työskentelyssä rankalla mäkiviikon turneella, vaikka tuloksellisesti joukkue ei ehkä täysin odotuksiin vastannut. 

”Mäkiviikko kokonaisuudessaan hieman ailahteleva, ei saavutettu tuloksellisesti aivan sitä, mikä olisi voinut olla mahdollista. Olen tyytyväinen siihen, miten jätkät työskenteli koko mäkiviikon riippumatta siitä tuliko onnistumisia vai ei. Etenkin Eetu, joka karsiutui jokaisesta kisasta, teki koko ajan rakentavalla mielellä töitä. Tänään vielä halusi koehyppääjäksi”, kertoi tyytyväinen Hakola. 

Suomen joukkue jää Keski-Eurooppaan ja siirtyy MM-kisanäyttämö Seefeldin kautta Italian Val di Fiemmeen, jossa jatkuu mäkihypyn maailmancup perjantaina 11.1. karsintakilpailulla. Suomen joukkue kilpailuun julkistetaan huomenna maanantaina.

Tulokset
Mäkiviikon kokonaistulokset
Maailmancupin kokonaistilanne

Antti Aallon kommentit kisapäivästä ja mäkiviikosta
Lauri Hakolan kommentit kokonaisuudessaan

Kuva: Lisa Gode