Uutisen päiväys

16.12.2018← Takaisin

Antti Aalto hyppäsi jälleen kymmenen parhaan joukkoon

Antti Aalto hyppäsi kymmenenneksi Engelbergin sunnuntain kilpailussa. Ensimmäisellä kierroksella hyppy kantoi 135 metriä, joka oikeutti sijaan 11. Aalto paransi hyppyään vielä toiselle kierrokselle hyppäämällä 137 metriä. Pisteitä kertyi 270.5, joka tarkoitti lopputuloksissa kymmenettä sijaa.

Aallon maailmancupin pistepotti nousi jo 140 pisteeseen ja sijoitus maailmancupissa on 14:s. Mäkiviikolle urheilija lähtee odottavin tunnelmin.

”Jäi positiivinen kuva, nousujohteinen viikonloppu. Oon iloinen, että pystyin petraamaan niistä ensimmäisistä harjoituksista ja pääsi hommassa eteenpäin. Innolla odotan mäkiviikkoa, saa nähdä mitä tuleman pitää”, totesi tyytyväinen Aalto.

Myös Jarkko Määttä raivasi tiensä varsinaiseen kilpailuun, mutta karsiutui toiselta kierrokselta. Määttä sijoittui lopulta kilpailussa sijalle 40.

Tulokset

Maailmancupin kokonaistilanne

Naisten maailmancupia hypättiin tänään Premanonissa, mutta molemmat suomalaiset – Julia Kykkänen ja Julia Tervahartiala – karsiutuivat varsinaisesta kilpailusta.

Kuva: Berkutschi