Uutisen päiväys

16.3.2016← Takaisin

Andreas Mitteristä Suomen mäkijoukkueen päävalmentaja

Hiihtoliiton johtokunta on hyväksynyt mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmän esityksen uudesta päävalmentajasta.

Suomen mäkihyppymaajoukkueen luotsiksi nousee itävaltalainen Andreas Mitter. Sopimus on kaksivuotinen, jossa on lisäksi yhden vuoden optio. 

Itävallan B-maajoukkuetta viimetöikseen luotsannut Andreas Mitter oli Hiihtoliiton ensisijainen vaihtoehto päävalmentajaksi. Ennakkokartoituksen tehneen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkosken suosituksen mukaan valmentajaa lähdettiin hakemaan vahvan laji- ja valmennuskulttuurin maasta Itävallasta. 

Mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmän puheenjohtaja Lauri Kettunen on tyytyväinen neuvottelujen tuottamaan tulokseen ja näkee Mitterissä mäkihypyn lajikulttuurin uudistajan sekä erittäin pätevän valmentajan. 

”Maajoukkueelle on nyt saatu ulkomainen päävalmentaja, jonka uskon pystyvän ammattimaisella ja modernilla tavalla johtamaan urheilijoiden ja valmentajien joukkoa. Hänen kanssaan käyty keskustelu tavoitteistamme ja toimintakulttuuristamme vakuuttivat. Hänellä on eteenpäin menemisen ja kehittymisen vahva tahtotila”, sanoo Kettunen. 

Mäkihypyn kokonaistilanteen kartoituksessa Kojonkosken ja Kettusen lisäksi olivat asiantuntijana Mikko Virmavirta ja Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala, joka on tyytyväinen valintaan tiukan taloudellisen ajan keskellä. 

”Mitter tuo mukanaan uusia ja luovia ratkaisuja toimia rajallisten resurssien kanssa. Hänellä on Keski-Euroopassa hyvät verkostot ja uskomme mäkijoukkueemme toiminnan parenevan tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta”, Kulmala kertoo. 

Tulevien viikkojen aikana mäkijoukkueelle kootaan valmennus- ja huoltotiimiä sekä rakennetaan suomalaisen mäkihypyn toimintaa entistä vankemmalle pohjalle. Uusi päävalmentaja Andreas Mitter saapuu Suomeen töihin huhtikuun puolessa välissä.

Mäkijoukkueen valmennustiimi on tavattavissa ja haastateltavissa Helsingissä keskiviikkona 13.4.2016. Kutsu mediatilaisuuteen lähetetään lähempänä.


Andreas Mitter
Syntynyt 28.11.1981, Schladmingissa
naimisissa

Valmennuskokemus
B-maajoukkueen päävalmentaja, Itävalta vuodesta 2012
Continental Cup ja Nuorten MM -joukkueet

C-maajoukkueen valmentaja, Stamsin urheilulukio 2011-2012
Nuorten MM-joukkueen päävalmentaja

B-maajoukkueen apuvalmentaja 2009-2011
Continental Cup, aluevalmentaja Innsbruck

Koulutus
Kandidaatti (B.Sc.), valmennus, Innsbruckin yliopisto

 

Kuva: @Horst Nilgen / Berkutschi.com