Uutisen päiväys

10.11.2011← Takaisin

YLE vahvasti hiihdossa mukana

YLE Urheilu seuraa tänäkin talvena tapahtumia hiihtoladuilla. Kausi avattiin jo lokakuun lopulla Suomen Cupin ensimmäisellä osakilpailuilla Vuokatissa ja seuraavaksi YLE tarjoaa Rukan maailmancupin avauksen tuttuun tapaan isosti suorilla lähetyksillä TV2:ssa perjantaista sunnuntaihin 25.-27.11.

- Saimme kauden hyvin liikkeelle Vuokatissa. Kokemukset olivat hyviä vaikka toki olisimme YLE:n puolelta toivoneet että useampi kärkinimi olisi asettunut lähtöviivalle. Ehkä sitten Vantaalla, missä Suomen Cup jatkuu 14.-15. tammikuuta, jolloin YLE tietenkin on myös mukana kuvioissa, toteaa YLE Urheilun tapahtumaurheilusta vastaava tuottaja Hans Grönqvist.

Vantaan osakilpailun jälkeen YLE:n hiihtokausi jatkuu  Keuruun SM-kisoilla 27.-29.1, joista YLE myös tekee pitkiä suoria lähetyksiä. Sama tahti jatkuu  maaliskuussa Salpausselän mc-kilpailuilla 2.-4.3 sekä Imatran SM-kisoilla 23.-25.3. YLE:n hiihtokauden päättää sitten Suomen Cupin viimeinen osakilpailu 14.-15.4 Rukalla.

 - Hiihtotarjontaa on siis tuhdisti luvassa tänäkin vuonna TV2:ssa vapaalla tv-kanavalla. Tulemme myös seuramaan lajia tiiviisti radiossa, missä tapahtumaurheilu vuodenvaihteen jälkeen siirtyy Radio Suomesta YLE Puheeseen. Sillä kanavalla seuraamme pitkissä lähetyksissä sekä SM-kisoja että Salpausselän tapahtumia. Vuosi polkaistaan liikkeelle tarjoamalla radionkuuntelijoille myös Tour de Ski suorina lähetyksinä, Grönqvist kertoo.

YLE:n hiihtotiimiin on tänä vuonna saatu uusia tekijöitä mukaan kun Vesa Mäkipää ja Pirjo Muranen ovat tulleet mukaan asiantuntijoiksi. TV-selostajana jatkaa Jussi Eskola. Radion puolella selostuksista vastaa Jarmo Lehtinen vierellään ainakin SM-kisoissa Jarmo Punkkinen.

 - Meillä on mukavasti ideoita sekä Veskun että Pirjon suhteen ja aikomuksena on tuoda uusia näkökulmia heidän kauttaan meidän lähetyksiimme, Grönqvist toteaa.

 - Ja hyvä on myöskin muistaa se, että mäkihyppyä ja yhdistettyäkin on luvassa YLE:n kanavilla. Molemmat lajithan ovat isossa roolissa sekä Rukalla että Salpausselällä. Sen lisäksi tarjoamme lentomäen MM-kisat Vikersundissa TV2:ssa kuten myös molempien lajien SM-kisat Ounasvaaralla maaliskuun lopulla. Radion puolella perinteinen Mäkiviikko kuuluu perinteisen tapaan meidän ohjelmistoomme,  Grönqvist jatkaa.

Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alakoski on myös tyytyväinen YLE:n mukanaoloon tulevan kauden hiihtolähetyksissä.

- yhteistyö YLE:n kanssa on toiminut erittäin hienosti. Ilolla tervehdin myös edellä mainittujen lähetysten kehittämistä yhteistyössä YLE:n kanssa, mm. jo viime kauden SM-kilpailujen osalta kokeiltua gps-seurannan tuomista mukaan TV-lähetyksien sisältöön, tätä uutta sisältötuotantoa niin selostajien kuin studiotiimin käyttöön on tarkoitus jatkaa myös tulevalla kaudella, Alakoski kertoo.

Lisätietoa:

YLE urheilu
Hans Grönqvist
vastaava tuottaja, tapahtumaurheilu
puh: 09 1480 5481

Suomen Maastohiihto ry
Reijo Alakoski
puheenjohtaja
puh: 0500 684 939