Uutisen päiväys

4.1.2017← Takaisin

Yksin hiihtäneeltä Pärmäkoskelta loistava kisa, myös Heikkinen onnistui

Krista Pärmäkoski sivakoi neljänneksi keskiviikkona maastohiihdon maailmancupin Tour de Skin takaa-ajossa Oberstdorfissa. Myös miesten kisassa nähtiin suomalaisonnistuminen, kun Matti Heikkinen nousi vahvalla hiihdolla viidenneksi.

Tourin neljännen kisan yksin hiihtänyt Krista Pärmäkoski teki 10 kilometrin vapaan taistossa loistavaa työtä, sillä kilpailun kärkikolmikolla oli huomattavasti otollisempi paikka kilpailla keskenään.

"Käytännössä koko matkan tein yksin töitä. Ihan hyvä kisa oli, mutta lopussa vähän hyytyi, viimeiset kaksi kierrosta oli aika kova vastatuuli. Norjalaiset teki vuorovedolla ja pääsivät varmasti vähän helpommalla. Jos olisin saanut apuja, niin olisi pystynyt vastaamaan paremmin lopussa", Pärmäkoski summasi.

Muista suomalaisista Kerttu Niskanen ylitti maaliviivan 11:ntenä, Anne Kyllönen 14:ntenä, Laura Mononen 21:ntena ja Aino-Kaisa Saarinen pykälää alempana, 22:ntena.

Voittoon hiihti koko kisan ajan vetämistä vältellyt Ruotsin Stina Nilsson, joka kurmotti norjalaiskaksikkoa Heidi Weng-Ingvild Flugstad Östberg loppusuoralla vieden ykkössijan 1,7 sekunnin erolla. Maailmancupissa kolmantena oleva Pärmäkoski on Tour de Skillä vajaan minuutin perässä johtavaa Nilssonia.

Miesten koitoksessa Matti Heikkinen otti huikaisevalla hiihdolla viidennen sijan ja 36 sekuntia kärkeä kiinni. Päivän hiihtoajoissa hän oli ykkönen.

"Kova alku ja tasaista, kovaa hiihtämistä loppumatka. Sain hyvin sijoja nostettua", kiertueen ykköspaikasta tasan kahden minuutin päässä oleva suomalainen jutteli.

Voittoon 15 kilometrin vapaalla sivakoi Venäjän Sergei Ustjugov. Norjan Martin Johnsud Sundby oli kakkonen ja Kanadan Alex Harvey kolmas. Tasaisen hyvää kiertuetta hiihtävä Perttu Hyvärinen päätyi Tourin neljännessä kisassa 25:nneksi.

Huomenna vuorossa on välipäivä. Keskiviikon parhailla suomalaisilla on varsin selkeät teesit siihen, miten torstai vietetään.

"Palauttava harjoitus tehdään, minulle sopii, että käy vähän liikkumassa. Kroppaa huolletaan tuleviin kolmeen kisaan", Pärmäkoski sanoi.

"Hiihtämistä vähän tilanteesta riippuen. Liikkeessä pitää tourilla pysyä, vaikka välipäivä onkin", Heikkinen puolestaan kertoi.

Linkit:
Keskiviikon tulokset, naiset 
Kiertueen kokonaistilanne, naiset
Maailmancupin pistetilanne, naiset

Keskiviikon tulokset, miehet
Kiertueen kokonaistilanne, miehet
Maailmancupin pistetilanne, miehet

www.hiihtoliitto.fi

Seuraa joukkuetta eri kanavissa
Facebook, xcteamfin
Twitter @xcteamfin 
Instagram @xcteamfin
#xcteamfin

Soundcloud
LUMISPORT TV (YouTube)