Uutisen päiväys

24.10.2013← Takaisin

Vuoden 2014 seuratukihaku alkaa joulukuussa

    Seuratuella haettava avustus on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla vahvistetaan seuratoiminnan laatua, kehitetään ja uudistetaan perustoimintaa, sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille. Seuratuen avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan seurojen tekemää vapaaehtoistyötä. Seuratuen avulla edistetään monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

    Seuratukea jaetaan 5 miljoonaa eroa vuonna 2014. Haku avataan 2.12.2013 ja päättyy 10.1.2014 ja päätökset seuroille pyritän antamaan huhtikuun loppuun mennessä. Viime vuonna useammalle kaudelle seuratukea saaneita seuroja, pyydetään toimittamaan uudet hakupaperit heti 2.12. heille annettujen ohjeiden mukaisesti.

    Vuoden 2014 seuratuen pääpainotukset ovat lasten ja nuorten liikuttamisessa, perheliikunnassa ja matalankynnyksen toiminnassa. Seuratukea voi hakea joko toiminnalliseen kehittämiseen tai palkkaustukeen ja hanke voi olla pituudeltaan yhden tai kahden vuoden mittainen.

    Yleisseurojen tulisi jatkossa tehdä 1 hakemus / seura, jossa ilmenee seuran kokonaisvaltainen kehittäminen. Suositellaan myös useamman seuran yhteishankkeita sekä lajin sisältä että yli lajirajojen. 

    Tärkeitä huomioita hankehakemuksessa:

    Kaikki vaaditut lomakkeet tulee olla täytetty ohjeiden mukaisesti

    Kaikki ehdottomat edellytykset tulee täyttyä, jotta seuratukea voi saada

    Vuoden 2013 ehdottomat edellytykset hakemukselle olivat:

    • hakija on rekisteröity liikuntaa tai urheilua järjestävä yhdistys
    • seuran johto on sitoutunut hankkeeseen
    • hankkeella on nimetty vastuuhenkilö, selkeä toimintasuunnitelma sekä mitattavat, selkeät ja realistiset tavoitteet
    • hankkeella on merkittävää omarahoitusta (vähintään neljäsosa hankkeesta)
    • harrastuksen kohtuukustannukset on huomioitu liikkujalle
    • avustettavana olevan toiminnan tulee alkaa vuoden 2013 aikana

     

    Tärkeää on huomioida myös, että taloussuunnitelma on realistinen ja avattu, seuran päätös hankkeesta on ajoissa hoidettu, palkkatukea hakevien toimenkuvat on kirjattu hakemukseen ja monen vuoden hakemuksessa kummallekin vuodelle on selkeä toimintasuunnitelma.

    Hiihtolajien hakemuksien toivotaan käyvän lajien sparraajilla ennen hakemuksen lähettämistä ministeriöön.

    Tarkemmat hakuohjeet sekä tarvittavat hakulomakkeet ilmestyvät marraskuun puolivälissä. Lisätietoja seuratuesta näet täältä

     http://www.minedu.fi/OPM/Liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/Avustukset_seuratoiminnan_kehittamiseen.html

    tai täältä www.seuratuki.fi          

    Lajien sparraajat:

    Mäkihyppy ja yhdistetty: Lajikehittäjä Lauri Hakola 044 5144564 hakolalauri@gmail.com tai

    Saija Heinonen lajiassistentti 0400 668 130 saija.heinonen@hiihtoliitto.fi

    Maastohiihto ry: Nuorisoliikunnan kehittäjä Henna Sivenius 0400 997 418 henna.sivenius@maastohiihto.fi

    Ski Sport Finland: Kenttäkoordinaattori Mikael Kurki 0400 418 747  mikael.kurki@skisport.fi tai Jaana Karhila jaana.karhila@kotiportti.fi 050 5811 451