Uutisen päiväys

5.1.2016← Takaisin

Viisi suomalaista välieriin Oberstdorfissa

Viisi suomalaishiihtäjää ylsi sprintin välieriin Tour de Skin neljännessä osakilpailussa Oberstdorfissa. Perinteisen sprintissä Ristomatti Hakola oli päivän parhaana suomalaisena kahdeksas. Yhdeksänneksi ylsivät sekä Krista Pärmäkoski että Anssi Pentsinen. Kiertueella parhaana suomalaisena neljänneksi nousi Anne Kyllönen, joka oli sprintissä 11:s.

Voitot veivät Yhdysvaltain Sophie Caldwell ja Norjan Emil Iversen. Ristomatti Hakola pitää perinteisen sprinttiä kuningasmatkana.

”Alkuverryttelyssä tuntui todella väsyneeltä, mutta kun lähdettiin lujaa hiihtämään, tuntui ihan hyvältä. Aika-ajossa oli todella lähellä etten kaatunut viimeiseen laskuun, itsekin pelästyin. Erissä kulki hyvin. Suksi oli ihan mahdoton, sillä olisi vaikka kiivennyt puuhun tänään. Kun saa näitä välieriä kymmenen peräkkäin, kyllä se kerran finaaliin luikahtaa. Pienestä se oli tänään kiinni”, Hakola summaili.

”Plusmerkkinen päivä. Pikkuhiljaa alkaa väsymystä tulemaan. Viidennestä erästä toiseen alkuerään (välierään) en saanut sellaista palautumista aikaan mitä olisi tarvittu. Vielä oli raskaat kädet, en saanut sieltä rytmiä päälle”, Pentsinen sanoi.

Karsinnan voittanut Martti Jylhä oli 13:s. Krista Pärmäkoskella oli onneakin matkassa, sillä hänen alkuerässään kolme hiihtäjää kaatui.

”En tiennyt yhtään, kuinka kaukana kolmas pystyssä pysynyt oli. Välierä oli alkuerää parempaa hiihtoa”, Pärmäkoski sanoi.

Viides osakilpailu hiihdetään keskiviikkona Oberstdorfissa. Matkoina ovat yhteislähtöinä naisilla perinteisen kymppi ja miehillä perinteisen 15 kilometriä. Suomen joukkueesta Tour de Skin keskeytti ennen sprinttiä selkänsä vuoksi Ville Nousiainen ja sprintin jälkeen suunnitellusti Martti Jylhä. Urheilijat matkustavat Suomeen keskiviikkona.

Urheilijakommentteja Soundcloudissa:

Ristomatti Hakola
Anssi Pentsinen
Martti Jylhä
Sami Jauhojärvi
Krista Pärmäkoski
Laura Mononen
Anne Kyllönen
Kerttu Niskanen

Tulokset:
Naiset
Miehet
Tourin tilanteet:
Naiset
Miehet