Uutisen päiväys

15.2.2014← Takaisin

Viestinaiset jännärin jälkeen taisteluhopealle

  • Krista Lähteenmäki ja Anne Kyllönen iloisina viestin jälkeen.

Suomen maastohiihtojoukkue avasi mitalitilinsä Sotshin olympialaisissa, kun nelikko Anne Kyllönen, Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki taisteli upeasti hopealle. Viestistä tuli jännitysnäytelmä, jossa loppukirivoittoon puristi Ruotsi 0,5 sekuntia ennen Suomea.

Anne Kyllönen tuli ensimmäiseen vaihtoon 15,7 sekuntia kärjen jälkeen yhdeksäntenä. Aino-Kaisa Saarisen superhiihto nosti Suomen toiseksi, 0,4 sekuntia Ruotsin takana.

”Kun tultiin toisen kerran pitkään nousuun, johon olin kaavaillut iskua, en pystynytkään vastaamaan muiden iskuun. Ei ollut niin hyvä suoritus kuin olisin toivonut. Suksi oli hyvä tänään. Aamulla ja koko päivän oli hyvä olo, en vaan kestänyt enää viimeisiä happoja niin hyvin kuin oisin voinut kestää. Kaikkeni annoin ladulla”, Kyllönen sanoi.

”Olin tehnyt kolme eri taktiikkaa, keulassa, porukassa ja takana. Viimeisen mallin jouduin ottaa käyttöön. Ajattelin, että rauhassa hiihdän porukan kiinni ja toisella kierroksella lähdetään. Se onnistui. Ihan käsittämätön olo”, Saarinen sanoi.

Kerttu Niskanen oli hienossa vireessä ensimmäisellä vapaan osuudella ja päästi Krista Lähteenmäen ankkuriosuudelle 5,8 sekuntia ennen Saksaa.

”Tänä aamuna tuumattiin, että taistelemaan lähdetään ja kaikki on mahdollista. Kaikki onnistuimme ja tämä on tulos. Olemme todella iloisia tästä mitalista. Mielenkiintoinen viesti on oli”, hehkutti Kerttu Niskanen.

Lähteenmäki kävi pitkään jännittävää taistelua Saksan ankkurin Herrmannin kanssa. Lähteenmäkeä 25,7 sekuntia myöhemmin lähtenyt Charlotte Kalla kuroi vimmatusti eroa umpeen ja loppukilometrillä nähtiin melkoista draamaa.

”Viimeiseen nousuun Herrmann tuli laskuun eteen ja hidasti selvästi vauhtia, tiesin, että on pakko yrittää nousuun ja kiristää siihen. Tein kaikkeni nousun päällä, ja melkoisilla hapoilla lähdin laskuun. Stadionin kurvi meni aika leveäksi, ja tiesin olevani aika hapoilla. Yritin kaikkeni siihen. Sain lopussa kammettua itseni jotenkin kiriin ja tiesin, että tästä saan vielä Saksan kiinni. Luotin omaan kiriini, olen ennenkin pystynyt lopussa voittamaan kovia urheilijoita. Kun loppusuora on aavistuksen ylämäkeä, se on minulle helpompi”, Lähteenmäki kertasi ratkaisuja.

Joukkuetovereille mitalitaistelun seuraaminen oli luonnollisesti huikean jännittävää.

 ”Maalissa olin onnellinen. Tytöt halasivat minua niin lujaa, että huusin vaan, että antakaa happea. Olin onnellinen hopeasta. Kultakin oli lähellä, mutta en sure sitä lainkaan”, Lähteenmäki sanoi iloisena.

Suomi oli jo ennakkoon yksi mitalisuosikki, mutta Norjaa povattiin voittajaksi. Norja jäi kuitenkin viidenneksi.

Sunnuntaina ohjelmassa on miesten viesti. Suomen nelikko on järjestyksessä Sami Jauhojärvi, Iivo Niskanen, Lari Lehtonen ja Matti Heikkinen.