Uutisen päiväys

23.2.2015← Takaisin

Päävalmentaja Jylhä naisten vapaan kympistä: ”Se on erittäin tekninen latu”

    Suomen naisista Falunin MM-kisojen vapaan kympin hiihtävät Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen, Kerttu Niskanen sekä Laura Mononen.

    Monosella on hiukan perhosia vatsassa, sillä kyseessä on naisen ensimmäinen startti aikuisten arvokisoissa. ”Kyllä pikku hiljaa alkaa jännittää. Varmaan huomenna voi olla, että on aikalailla, jos en ole nyt ihan paniikissa, niin aika lähellä siinä. Yritän pitää sen sillai, että pystyisin kuitenkin tekemään sellaisen hyvän suorituksen. Tietysti lisäjännitystä tuo se, ettei tässä ole nyt hirveesti kilpailuita alla, että on myös vähän arvoitus se, että missä suorituskunnossa on.”

    Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan tiistain kisaladulla päästään hiihtämään monipuolisesti ja laajasti vapaan hiihtotavan eri tekniikoilla: ”Siinä hiihdetään molemmat vitoset peräkkäin. Ja ne ovat profiililtaan semmoiset, että tämä punainen vitonen on niin kuin loivapiirteisempi alultaan ja lopussa on kovemmat nousut ja jälkimmäisen vitosen alkupäähän sijoittuvat ne kovimmat nousut. Kilpailun keskivaiheille sijoittuvat ne semmoiset isot ratkaisun paikat ja varmasti tuo loppusprinttikierros, siinäkin voi tulla vielä selkeitä eroja. Se on erittäin tekninen latu. Pitää tehdä töitä kaikki alamäet, se on mielenkiintoinen kisalatu.”

    Haastattelut löytyvät kokonaisuudessaan Hiihtoliiton SoundCloud-tililtä.
    Reijo Jylhä 
    Krista Pärmäkoski 
    Riitta-Liisa Roponen
    Kerttu Niskanen
    Laura Mononen