Uutisen päiväys

17.2.2005← Takaisin

Tuttu kärkikolmikko Oberstdorfin MM-avauksessa

    Obersdorfin MM-kilpailut starttasivat naisten 10 kilometrin vapaalla. Kärkikolmikko oli varsin tuttu, sillä samat nimet nähtiin jo Rukalla palkintopallilla: Tshekin Katerina Neumannova, Venäjän Julia Tshepalova ja Norjan Marit Björgen.

    Erojen odotettiin kasvavan suuriksi naisten avausmatkalla, sillä rata oli rankka. Ainoa kunnon sekuntikamppailu nähtiinkin juuri kultamitalista, jonka Katerina Neumannova voitti monon mitalla ennen Julia Tshepalovaa. Komanneksi sivakoinut Marit Björgenkin jäi Neumannovasta jo 15 sekuntia.

    Suomalaisia kisaan starttasivat ainoastaan Riitta-Liisa Lassila ja Pirjo Manninen, sillä taudista toipuva Virpi Kuitunen keskittyi tänään vain maisemien katseluun.

    Lassila lähti kisaan koko joukon viimeisenä ja sai näin varsin ihanteelisen tarkkailuaseman. Hän hiihtikin suunnitelmien mukaan nousujohteisesti ja oli lopulta 13:s 1.07 voittajalle jääneen.

    - Toimittajat varmaan kirjoittavat, että tämä oli floppikisa, mutta sijoitukseni oli kuitenkin minun arvokisojen paras, "Ritu" muistutti.

    Hänen aikaisempi paras sijoituksensa oli Salt Lake Cityn olympialaisten 15 kilometrin yhteislähdön 20. sija.

    - Tietenkaan en täysin tyytyväinen ole, silla tavoitteeni oli kympin sakkiin. Tässä voidaan hiihtää kovempaakin, hän lupaili lauantain takaa-ajoa ajatellen.

    Mannisella suksi ei luistanut yhtä rivakasti, han jäi Neumannovasta yli neljä minuuttia ja kolmen kilometrin jälkeen hän pohti jopa keskeyttämistä.

    - Mutta ei arvokisoissa voi keskeyttää. Harmi, että arvokisoihin osui sitten tällainen hiihto, rovaniemeläinen totesi.

    - Jostain syystä lihaksistoni ei ollut sellaisessa kunnossa, että menestystä olisi tullut. Mutta onhan tässä vielä kisoja jäljellä.

    Naisten valmentaja Ismo Hämäläinen oli tyytyväinen Lassilan hiihtoon, mutta Mannisen vauhdin löytymistä jouduttiin vielä odottamaan.

    - Tästä kisasta lähdetään parantamaan tuloksia, hän vakuutti.

    Tulokset: www.fis-ski.com
    Lue myös Suomen joukkueen muut kuulumiset tästä