Uutisen päiväys

14.3.2016← Takaisin

Tuomistolla ja Pyyllä mielenkiintoisia kisoja maailmancupin päätösviikolla Vuokatissa

Vammaishiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupin kauden päätöskilpailut käydään tiistaista sunnuntaihin Vuokatissa. Tiistaina ja keskiviikkona kilpaillaan ampumahiihdossa, torstaina sekä viikonloppuna maastohiihdossa.

Vuokatin huippukuntoisilla laduilla pisteistä ja hyvistä sijoista kilpailee 129 urheilijaa 14 eri maasta. Suomalaisista mukana ovat maastohiihdossa kilpailevat Sini Pyy (kelkkahiihto) ja Ilkka Tuomisto (liikuntavammaiset pystyhiihtäjät).

Vuokatti on jo perinteinen parahiihdon maailmancupin isäntäpaikkakunta. Tällä kaudella maailmancupissa on aiemmin kilpailtu Venäjä Tjumenissa joulukuussa ja Saksan Finsteraussa helmikuussa.

Vuokatissa viikon erikoisuus on lauantaina, jolloin pitkän matkan maastohiihto hiihdetään jälleen Vuokatti Hiihdon yhteydessä. Kelkkahiihtäjät hiihtävät tuolloin 20 kilometrin lenkin, joka myötäilee suurelta osin Vuokatin aurinkoladun reittiä. Pystyhiihtäjät tarjoavat kiriapua puolestaan 30 kilometrillä Vuokatti Hiihdon osallistujille.

 

– Se on sellainen, mitä odotan kaikista eniten. Toki myös perinteisen sprintti on aina arvaamaton. Sprinttiradalla tosin on paljon loivapiirteistä nousua. Minulle napsun parempi voisi olla, jos olisi vähän jyrkempää nousua, mutta ei rata minulle huono ole, Tuomisto sanoo.

Tuomisto hiihti lauantaina perinteisen kympin kisan Jämillä. Hän sai ”asiallisen hyvästä menosta” mukavia viitteitä ja lähtee luottavaisin mielin kohti maailmancupia. Kaudessa on jo nyt ollut paljon hyvää, erityisesti hänelle heikommalla hiihtotavalla vapaalla on tullut parannusta.

– Kauttaaltaan on tullut hyviä ja tasaisia suorituksia, mutta ei sellaista tykkihiihtoa ole vielä tullut. Sitä lähdetään Vuokatista hakemaan, Tuomisto sanoo.

Pyy on kelkkahiihdossa ollut uransa parhaassa vauhdissa, sillä Saksasta tuli jo sijat kuusi ja kahdeksan. Rovaniemeläinen on löytänyt itselleen oikean hiihtoasennon, mikä yhdessä kovan työn kanssa alkaa tuottaa tulosta. Oma tapa tehdä töitä kohti vielä terävämpää huippua on löytynyt.

– Itsetunnolle se (Finsterau) oli tosi hyvä reissu, se oli hyvä merkki itselleni. Vuokatissa sprinttiä odotan mielenkiinnolla, se oli paras kisani Saksassa ja Vuokatin sprinttiradan pitäisi sopia minulle vielä paremmin. Pääkisani on vitonen sunnuntaina, lauantain 20 kilometriä olisi tosi kiva hiihtää, mutta se on vielä vähän auki, Pyy sanoo.


Muita Vuokatissa hiihtäviä pyydetään huomioimaan, että kilpailuladut (alamaaston ns. Tenetin puoleinen alue sekä ns. Sorjosen nousu) ovat kilpailupäivinä suljetut muilta hiihtäjiltä aamusta kilpailun päättymiseen (n. klo 15) saakka.


Kilpailuinfo, lähtölistat ja tulokset: http://vuokattievents.fi/ipc


Seuraamme kilpailuja kattavasti sosiaalisessa mediassa:
Facebook: https://www.facebook.com/pages/VuokattiSport/1477231509194036 ja https://www.facebook.com/skiteamfinland
Instagram:  @vuokattisport ja @xcteamfin
Twitter: @xcteamfin