Uutisen päiväys

9.12.2016← Takaisin

Tuomisto toinen ja Pyy kolmas parahiihdon maailmancupin avauspäivänä

Suomen parahiihtojoukkueen maailmancup-kausi alkoi Vuokatissa mainiosti, kun Ilkka Tuomisto hiihti toiseksi ja Sini Pyy kolmanneksi perinteisen sprintissä. Pyylle palkintokorokesija oli uran ensimmäinen.

Tuomisto voitti karsinnan ja välieränsä, mutta liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokan finaalissa ukrainalainen Grygorii Vovtshinski ehti hämeenkyröläisen edelle.

”Jäi todella paljon hampaankoloon. Olen iloinen siitä, että pystyin aloittamaan palkintopallisijalla, kun viime vuonna niitä ei tullut. Lähtö epäonnistui tänään (finaalissa) ihan täysin, viimeisessä mäessä jäin pussiin. Siinä voittaja karkasi. Alkuerän voitto, välierän voitto helposti. Potkua olisi ollut enempäänkin. Odotan 20 kilometrin perinteisen kisaa täällä ihan älyttömästi”, Tuomisto tuumi.

Pyy otti kolmossijan Yhdysvaltain Oksana Mastersin ja Norjan Birgit Skarsteinin jälkeen.

”Tiesin, että loppusuora tulee olemaan tosi kova.  Päätin, että loppusuoralla tuon (kolmossijan) voitan. Maaliviivalla piti oikeasti katsoa, että oliko tämä nyt näin. Meni niin tiukalle. Tuntui tosi hyvältä. Viime vuodesta lähdin kutossijaa parantamaan, mutta tämä tuli yllätyksenä. Tosi kiva aloittaa kausi näin”, Pyy sanoi.

Muista suomalaisista epäonnisin oli Juha Hanhimäki, jonka karsintahiihto keskeytyi olkapään loukkaantumisen aiheuttaneeseen kaatumiseen. Tällin myötä Hanhimäen kisat Vuokatin maailmancupissa ovat ohi. Inkki Inola oli näkövammaisten sprintin karsinnassa 11:s, muttei selvinnyt jatkoon. Jatkosta karsiutui myös Kalervo Pieksämäki.

Lauantaina ohjelmassa on ampumahiihdon pikakilpailu.

Tulokset: http://vuokattievents.fi/ipc ja https://www.paralympic.org/nordic-skiing/calendar-results

Pyyn haastattelu kokonaisuudessaan: https://www.facebook.com/xcteamfinland/videos/1330024270361926/

Tuomiston haastattelu kokonaisuudessaan: https://www.facebook.com/xcteamfinland/videos/1330006230363730/