Uutisen päiväys

17.2.2016← Takaisin

Taivalkoskella valmistaudutaan SM-kisoihin

Taivalkoskella on täysi tohina päällä valmistauduttaessa kevään isoon koitokseen. Maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn SM-mitaleista sekä maastohiihdon Suomen Cup- pisteistä taistellaan Taivalvaaran hiihtokeskuksen laduilla ja hyppyrimäessä 1.-3.4.

Tulevat kisat ovat Taivalvaaran historian suurin ja haastavin koitos. Järjestelyissä on mukana kaksi urheiluseuraa. Taivalkosken Kuohu vastaa mäkihypyn ja yhdistetyn kisoista, Metsä-Veikot 85 hoitaa maastohiihdon. Näiden lisäksi mukana on iso joukko eri järjestöjä ja yksittäisiä henkilöitä. Vaikka ihan tämän koko luokan kisoja emme olekaan aiemmin järjestäneet, on kisaorganisaatio molemmissa seuroissa varsin rutinoitunut.

Taivalvaaralla on pitkät perinteet talviurheilukisojen näyttämönä. Mäkeä paikkakunnalla on hypätty jo kuutisenkymmentä vuotta ja näissä maastoissa on jaettu mm. veteraanien MM-mitaleja, taisteltu Hopeasompamitaleista, kisattu nuorten SM-hiihdot ja hiihdetty muita kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja.

Taivalkosken kunta on myös vahvasti mukana järjestelyistä ja panostanut paljon infran kehittämiseen.

”Viimeisen viiden vuoden aikana kunta on käyttänyt noin kaksi miljoonaa euroa Taivalvaaran alueen kehittämiseen. Isoin yksittäinen satsaus on ollut uuden monitoimitalon rakentaminen hiihtostadionin kupeeseen syksyllä 2012. Samana vuonna rakennettiin hiihtostadionin lähtö ja maalialue, sekä kilpalatuverkosto uuteen uskoon. Stadion ja muun infra osoittivat toimivuutensa vuoden 2013 nuorten SM-hiihdoissa”, kunnan liikunnanohjaaja ja järjestelytoimikunnan sihteeri Petri Voutilainen sanoo.

Tulevia kisoja silmällä pitäen latuverkostoa on hienosäädetty mm. latupohjia leventämällä ja tekemällä miesten sprinttiladulle pieni lisälenkki. Parasta aikaa on menossa monitoimitalon selostamon laajennus, sekä uuden huoltorakennuksen rakentaminen. Huoltorakennus toimii tulevien kisojen aikana voitelutilana ja rakennuksen sosiaalitilat palvelevat tulevaisuudessa rakennettavaa asuntovaunualuetta. Kumpikin rakennushanke valmistuu helmikuun lopussa.

”Taivalkoski on hyvin lumivarmaa aluetta ja vaikka kisat ovatkin varsin myöhään keväällä, lumen puutteesta tuskin tulee ongelmaa. Vaikka tällä hetkellä lunta onkin hieman normaalia vähemmän, niin lumipeite kasvanee vielä pitkälle maaliskuuta. Olemme kuitenkin kaiken varalta lumettaneet kriittisiä paikkoja. Jos nyt kuitenkin käy niin että lumi alkaa käydä vähiin, löytyy meiltä noin 10 000 kuutiota varastolunta, jonka olemme tehneet ensi kauden ensilumen latua varten. Tarvittaessa tätä lunta voidaan hyödyntää tarpeen mukaan”, Voutilainen sanoo.

Lue lisää: http://www.metsaveikot85.fi/fi/SM+2016.html