Uutisen päiväys

9.3.2016← Takaisin

Suomen naisilla jälleen väkevä päivä

Kaikki Suomen naiset ylsivät kahdeksan parhaan joukkoon keskiviikkona, kun Ski Tour Canada jatkui kiertueen kuudennella kisalla. Yhdistelmäkisan lopputuloksissa oli kahdeksan parhaan joukossa neljä suomalaista ja neljä norjalaista.

Tasaisesti läpi matkan kärjen tuntumassa vääntäneistä sinivalkoisista paras oli neljänneksi yltänyt Krista Pärmäkoski. Hän kukisti maannaisensa Anne Kyllösen ainoastaan yhdellä kymmenyksellä. Kisan jälkeen suomalaiset jakoivat kiitosta eritoten huollolle.

“Tosi vaikea oli päivä. Aamulla tuntui ettei millään olisi jaksanut lähteä liikkeelle. Sukset toimivat tänään todella hyvin, huollolle iso kiitos siitä”, Pärmäkoski avasi, ja jatkoi:

“Päätin, että pitää aloittaa rauhallisesti ja vähän jäin siinä pertsan ensimmäisellä ringillä kauas. Suksi luisti tosi hyvin, ja pääsin pertsalla nousemaan toisella kierroksella tosi hyvin. Vähän tuli pieni välikuolema, mutta tosi hyvä kisa. Loppuun ei ihan pystynyt vastaamaan sprinttivauhtiin”, jälleen loistoiskussa ollut suomalainen summasi.

Voittajalle 13,4 sekuntia taipuneen Pärmäkosken sekä Kyllösen jälkeen muista sinivalkoisista hiihtäjistä Kerttu Niskanen oli seitsemäs ja Laura Mononen kahdeksas. Voiton Canmoressa kuittasi kellot aikaan 39.41 pysäyttänyt Norjan Heidi Weng. Therese Johaug taipui kakkoseksi ainoastaan vajaan sekunnin erolla, Astrid Uhrenholdt Jacobsen oli kolmas.

“Hyvä päivä. Sukset toimivat loistavasti, huolto oli tehnyt hyvää työtä. Lopussa, viimeisessä nousussa tuli pieni taktinen kömmähdys. Olisin halunnut tämän päivän kruunata podiumiin”, tyytyväisen oloinen Kyllönen puolestaan pohti.

Naisten maailmancup-kautta on jäljellä kahden kisan verran. Perjantaina Canmoressa hiihdetään vapaan kymppi, sesonki huipentuu puolestaan lauantaina 10 kilometrin takaa-ajokisaan.

Tulokset:
Tämän linkin takana

Suomalaiset kommentit:
Krista Pärmäkoski
Laura Mononen
Kerttu Niskanen
Anne Kyllönen

Seuraa joukkuetta eri kanavissa
Facebook
Twitter ja Instagram @xcteamfin

#xcteamfin

Videoita LUMISPORT TV (YouTube) 

Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja Soundcloudissa

Kuvassa vasemmalla Krista Pärmäkoski. KUVA: SHL/Touho Häkkinen.