Uutisen päiväys

26.10.2012← Takaisin

Suomen cupin avauksessa mielenkiintoiset sprintit ja viestit

Maastohiihdon Suomen cup avaa kotimaisen kilpailukauden viikonloppuna Vuokatissa. Lauantaina hiihdetään sprintit perinteisellä hiihtotavalla, sunnuntaina viestit vapaalla kolmihenkisin joukkuein. Toista kertaa järjestettävä Suomen cup sai jo ensimmäisellä kaudellaan innostuneen vastaanoton.

”Olin erittäin otettu viime kauden jälkeen tulleesta palautteesta”, kilpailusarjan johtaja Hannu Koivusalo sanoo.
Tarpeelliseksi ja toivotuksi osoittautunut Suomen cup sai tälle kaudelle yhden osakilpailuviikonlopun lisää, kun Rovaniemi tuli kalenteriin marraskuulle. Vuokatin osakilpailun alla myös Koivusalo oli odottavainen.
”Kelin puolesta on aika lailla mukavampi tilanne kuin viime vuonna, jolloin oli pahimmillaan 10 astetta lämmintä. Koko ajan on sellainen olo, että kaikki on mennyt selkeästi helpommin kuin viime vuonna. Täällä täytyy hyvin lyhyessä ajassa saada asioita tehtyä valmiiksi”, Koivusalo viittaa Vuokatin suosittuun ensilumenlatuun, jolla Suomen cupiakin hiihdetään.
 Perjantaina ennakkotunnelmiaan tiedotustilaisuudessa kertoivat Matias Strandvall, Anssi Pentsinen, Anne Kyllönen ja Maria Grundvall. Hiihtäjät odottivat kauden avaustaan selvästi innolla, sillä kesän ja syksyn työn toivotaan näkyvän kilpailuissa.
”Kesä meni tosi hyvin ja olin terve. Viimeisen kuukauden aikana on ollut vähän vastoinkäymisiä: Ramsaussa tuli vatsatauti ja sen jälkeen juoksijan polvi. Kolmeen viikkoon en ole juossut. Kunnostani en osaa sanoa”, Strandvall sanoi.
Pentsisen vastoinkäymiset sen sijaan ovat osuneet maajoukkueleirien yhteyteen.
”Mielenkiintoista on katsoa huomenna, mikä on tilanne”, jyväskyläläinen sanoi.
Kyllönen jätti maajoukkueen Italian-leirin väliin, koska ei ollut vielä täysin toipunut flunssasta.
”Kesäharjoittelu sujui pääsääntöisesti hyvin. Tällä hetkellä menossa on viimeinen tosi kova treenijakso. Viikonloppuna voi mennä tosi hyvin tai tosi huonosti”, sanoi Kyllönen.
Kajaanilaisen tunnelmat olivat aika lailla samanlaiset ennen viime vuoden avausta, jonka hän sitten voitti. Kyllösen nuori haastaja, B-maajoukkueen Maria Grundvall, odottaa jännityksellä lauantaita.
”Parin viikon ajan on ollut ongelmia hengityksen kanssa, joten vähän epävarma olo on”, Grundvall sanoi.
Nelikko on mukana myös sunnuntain viesteissä, joita he odottavat yhtä lailla mielenkiinnolla.
Lauantaina kilpailut alkavat kello 10 karsinnalla. Naisten loppukilpailu hiihdetään 13.31 ja miesten loppukilpailu 13.40. Yle seuraa kilpailuja lauantaina kello 12.10 alkaen ja sunnuntaina kello 11.45 alkaen TV2:ssa. Lähetyksiä voi seurata myös Yle Areenassa.

Lähtölistat: http://www.vuokattievents.fi/lahtolistat
Tiedustelut:
Race Director Hannu Koivusalo, 050 407 7500 tai hannu.koivusalo@vuokatti.net