Uutisen päiväys

19.3.2015← Takaisin

Suomen Cup jatkuu viikonloppuna Pyhäjärvellä

    Suomen Cup jatkuu viikonloppuna Pyhäjärvellä Honkavuoren hiihtokeskuksessa, jossa lauantaina kilpaillaan sprintit perinteisellä hiihtotavalla ja sunnuntaina viestit niin ikään perinteisellä.

    Honkavuori on tuttu näyttämö kansallisille huippukisoille, vaikka edellisistä aikuisten SM-hiihdoista onkin jo 8 vuotta. Suomen Cup paikkakunnalla järjestetään ensimmäisen kerran. Puitteet ovat tälläkin kertaa kunnossa, myös lumitilanteen osalta.

    ”On vähän kuin joulupukkia odottaisimme”, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kauko Tikkanen kiteytti iloisena järjestäjien tunnelmat.

    Tapahtuman järjestävät Pyhäjärven Pohti ja Lamminahon Ahto. Pyhäjärven Pohti on yksi niistä seuroista, joka on viime vuosina satsannut vahvasti joukkueeseensa. Toista kauttaan toimivan Pohti SkiTeamin riveissä hiihtää hyvähenkinen ja nuorekas 10 miehen ryhmä. Niin Pyhäjärvellä kuin Rukallakin viesteissä tavoitteet ovat kuuden joukossa, myös SM-kisojen parisprinttiin tiimiltä löytyy iskukykyinen kaksikko.

    ”Tiimi on tuonut nostetta myös nuorten ryhmällemme”, tiimin managerina toimiva Tikkanen sanoo.

    Suomen Cupissa on päällekkäisyyksistä huolimatta hyvä kattaus myös maajoukkuehiihtäjiä, sillä lauantain sprinttiin ovat ilmoittautuneet muun muassa Aino-Kaisa Saarinen, Krista Pärmäkoski, Toni Ketelä ja Matias Strandvall.

    Viikonlopun jälkeen Suomen Cupista on tämän kauden osalta jäljellä enää Rukan SM-kilpailut.

    Lauantaina 21.3. SPRINTIT
    klo 10.30 karsinnat; naiset 1,5 km, miehet 1,6 km (P)
    klo 12.30 alku- ja välierät sekä finaalit

    Sunnuntaina 22.3. VIESTIT
    klo 10.15 Nuorten piiriviesti 2,5+2+2+2+2+2,5 km (P)
    klo 12.00 Naisten viesti 3×5 km (P)
    klo 14.15 Miesten viesti 3×7,5 km (P)

    Kisasivut: http://www.pohtiskiteam.fi/sivut/cuppyhajarvi/
    Rataesittely: https://www.youtube.com/watch?v=cJ0vcmsiUVE
    Kisalehti nettiversiona:  http://www.kp24.fi/epaper/Default.aspx?id=8
    Pistetilanteet: http://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/kilpailutoiminta/suomen-cup/tulokset/