Uutisen päiväys

27.1.2013← Takaisin

Suomelle sijat seitsemän ja kahdeksan nuorten MM-viesteissä

Suomi sijoittui seitsemänneksi miesten 4x5 kilometrin viestissä ja kahdeksanneksi naisten 4x3,3 kilometrin viestissä nuorten MM-kilpailuissa Liberecissä. Miesten viestin voitti Venäjä, naisten Ruotsi.

Miesten viestissä Suomi oli hyvin mukana koko viestin.  Tappiota tuli lopulta 1.28,7. Joukkue hiihti järjestyksessä Ville Ahonen, Joonas Sarkkinen, Markus Järvenpää ja Antti Ojansivu.
”Olen tosi tyytyväinen! Hiihtona menee ihan yhtä korkealle kuin sprintti täällä, onnistui kyllä. Yritin lähteä rauhassa, ja se onnistui kyllä”, Ville Ahonen sanoi.
”Se oli sellaista hiihtoa, mitä täällä pursuitin perinteisen osuudenkin hiihdin. Aika pää tyhjänähän sitä pitää lähteä, kun viisi kilometriä on vaan matka”, Sarkkinen sanoi.
”Siihen nähden hyvin, että aamulla aprikoin, hiihdänkö ollenkaan. Jonkunlainen flunssa tuli eilen päälle, ja verrytellessä tuntui tosi huonolta. Siihen nähden ihan hyvä taistelu oli, jaksoin toisenkin kierroksen kohtuullisesti”, Ojansivu sanoi.

Ukkola hiihti kisojen parhaan hiihtonsa

Järjestyksessä Krista Niiranen, Katri Lylynperä, Johanna Ukkola ja Leena Nurmi hiihtänyt naisten joukkue hävisi voiton vieneelle Ruotsille 1.45,9. Ruotsin ankkuri Stina Nilsson ratkaisi voiton loppukirissä Venäjää vastaan. Suomi oli kolmannen osuuden jälkeen viidentenä.
”Ihan mukava kokemus. Harmittaa, että vikalla kilometrillä en enää jaksanut iskeä toivotulla tavalla”, Niiranen sanoi.
”En ole tyytyväinen omaan hiihtooni. Taas se lähti tosi hyvin liikkeelle, mutta en vaan meinannut palautua ylämäistä. Iski sitten se kuuluisa happo. Olisi pitänyt pystyä paremmin iskemään vielä lopussa, mutta oikein särki jalkoja”, Lylynperä sanoi.
”Varmaan täällä hiihtämistäni paras hiihto. Tuntui hiihtämiseltä! Yllättävän raskasta, vaikka ajattelisi, että 3,3 kilometriä on sen verran lyhyt matka”, Ukkola sanoi.
Alle 20-vuotiaissa Suomen parhaiksi sijoituksiksi henkilökohtaisilla matkoilla jäivät Antti Ojansivun seitsemäs sija yhdistelmäkilpailussa ja Katri Lylynperän kymmenes sija sprintissä.