Uutisen päiväys

2.1.2016← Takaisin

Suomalaisnaisten vahvat perinteisen kisat saivat jatkoa Lenzerheidessa

Neljä suomalaisnaista ylsi kymmenen joukkoon, kun Tour de Ski jatkui 15 kilometrin perinteisen kilpailulla Sveitsin Lenzerheidessa. Nelikosta parhaana oli tällä kertaa Anne Kyllönen, joka sai maaliin tultuaan tuulettaa iloisena neljättä sijaansa. Kerttu Niskanen oli viides, Laura Mononen sivusi uransa parasta maailmancup-hiihtoaan oltuaan seitsemäs ja Krista Pärmäkoski kymmenes.

Kilpailun voitti Norjan Therese Johaug. Kyllönen oli maaliin tullessaan syystäkin iloinen.

”Tosi hyvältä tuntui! Oli varmaan urani eka kisa, jossa pystyin lähteä luukuttamaan tosissaan keulavauhtia jos Johaug lasketaan pois. Alusta asti ehjä 15kilometriä. Hyvin jaksoin loppuun asti, vaikka puolessa välissä oli sellainen tunne, että huhhuh, näinköhän jaksan loppuun asti”, Kyllönen sanoi.

Susanna Saapunki oli 50:s. Tour de Skin kokonaistilanteessa Kyllönen on parhaana suomalaisena viidentenä. Eroa kärkeen nousseeseen Johaugiin on 2.17,8. Niskanen on viidentenä, Pärmäkoski 10:ntenä ja Mononen 12:ntena.

Miesten kilpailussa Matti Heikkinen oli parhaana suomalaisena 20:s. Heikkinen on myös Tour de Skillä parhaiten sijoittuneena suomalaishiihtäjänä, sillä hän on kahden osakilpailun jälkeen 26:ntena.

”Kaikki ohituspaikat piti hyödyntää mitä käytettävissä oli. Kun porukka alkoi väsyä, oli sijoja helpompi poimia. Hiihto oli tänään sellaista tasaisen raskasta painimista, joka ikisellä potkulla ja työnnöllä piti keskittyä siihen, että mennään eteenpäin. Kisoja pitää saada ja työmoraali pitää pitää korkealla”, Heikkinen sanoi katsettaan jo eteenpäin suunnaten.

Lenzerheidessa kilpaillaan sunnuntaina takaa-ajot vapaalla, naiset hiihtävät vitosen ja miehet kympin.

Urhelijoiden kommentteja Soundcloudissa:

Anne Kyllönen
Kerttu Niskanen
Laura Mononen
Krista Pärmäkoski
Susanna Saapunki
Ristomatti Hakola

Matti Heikkinen
Iivo Niskanen
Sami Jauhojärvi
Ville Nousiainen

Tulokset:
Naiset
Miehet

Tour de Skin tilanne 2/8 etapin jälkeen:
Naiset
Miehet