Uutisen päiväys

← Takaisin

Suomalaisnaisilla hyvä kokonaispanos Otepäässä

Suomalaisnaisten ilme oli erittäin positiivinen Otepäässä lauantaina hiihdetyssä maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Aino-Kaisa Saarinen oli lähellä kauden ensimmäistä palkintokorokepaikkaa, mutta neljänneksi lopulta sijoittunut suomalainen jäi siitä lopulta 3,7 sekuntia.

KATSO YLE:N LÄHETYS ARENASTA!

Suomalaisten vahvaa panosta täydensivät kahdeksanneksi sijoittunut Riitta-Liisa Roponen, kymmenenneksi kirinyt Kerttu Niskanen sekä 14. tilalle sijoittunut Pirjo Muranen. Riikka sarasojan sijoitus oli 21.

Aino-Kaisa Saarinen taisteli odotetun kärkikaksikon Marit Björgen - Justyna Kowalczyk takana Norjan Theresa Johaugin kanssa kolmospaikasta. Palkintokorokepaikan menettäminen hieman harmitti, muuten Saarinen oli päiväänsä erittäin tyytyväinen.

- Hiihto oli nyt perinteisellä niin rentoa kuin sen pitääkin olla. Viimeinen puristus toki vielä puuttui. Teknisesti kilpailu sujui ehjästi ja huoltoryhmälle jäälleen kiitos erinomaisista välineistä, Saarinen tiivisti.

Jo neljännen kerran perättäin neljän kärkeen Otepään perinteisen kisassa hiihtänyt Saarinen jakoi muiden tapaan kiitosta radalle.

- Tämä on parantunut entisestään viime vuoden jälkeisten muutosten jälkeen. Nyt tämä on entistä hiihdettävämpi.

Riitta-Liisa Roponen otti parhaan perinteisen tyylin maailmancupin sijoituksensa kolmeen vuoteen sijoituttuaan kahdeksanneksi. Viimeksi Roponen oli parempi samaisella paikkakunnalla 2008 sijoituttuaan kuudenneksi.

- En ole enää niin huono perinteisellä, mutta aina nämä hyvät sijat kuitenkin yllättävät. Tänään hiihto oli rennon hyvää ja pystyin jopa kontroloimaan vauhtia tälläkin hiihtotavalla. Hyvä rata, hyvä suksi, hyvä tyttö, Roponen virnisti kauniissa virolaisiltapäivässä.

Eroa voittajaan ja palkintosijoille Roponen kommentoi tavoilleen uskollisen värikkäästi.

- Björgeniin oleva 1,20 on melkein valovuosi, mutta tuo puoli minuuttia on kyllä ihan kiinni otettava ero.

Kerttu Niskaselle sijoittuminen kymmenenneksi oli nuoren hiihtäjän maailmancup uran paras sijoitus tähän mennessä. Vaikean alkukauden jälkeen se sai vieremäläisen suun messingille.

- Olihan tämä kauden paras kisa ehdottomasti tähän mennessä. Meno tuntui hyvältä alusta alkaen ja en katkennut missään vaiheessa, vaan jaksoi tehdä töitä hyvin. Rata oli todellakin mieleen, kun siinä oli paljon hiihdettäviä nousuja, ensimmäistä kertaa Otepäässä hiihtävä Niskanen kehui.

Niskasen menon piristyminen näin hyväksi on lupaavaa samoissa maisemissa reilun viikon kuluttua hiihdettävän alle 23-vuotiaden MM-kisan yhdistelmäkilpailun suhteen.

Todella terävästi kisan avannut (ensimmäisissä väliajoissa viidentenä) Pirjo Muranen pääsi myös hetkeksi maistelemaan maailmancupkisan kärjessä olevan hiihtäjän "valtaistuinta" ennen kuin Kerttu Niskanen hänet siitä syrjäytti.

- Keskellä oli vaikea pätkä, kun oli pitkä haarakäyntiosuus. Aika ehjä hiihto kuitenkin kaikkiaan. Ja onhan tämä maailman paras hiihtokeskus tällä hetkellä, Muranenkin kehui

Myös naisten otteisiin tyytyväinenpäävalmentaja Magnar Dalen kehui estoitta Otepään latua.

- Koko maailmancupin paras perinteisen latu. Täällä on puitteet todellakin kunnossa.

Krista Lähteenmäki ei päässyt kilpailemaan perjantaina mitatun liian korkan hemoglobiiniarvon takia. Lähteenmäki asetettiin viiden päivän kilpailukieltoon ja hän kilpailee seuraavan kerran ensi viikonvaihteessa Otepään nuorten MM-kisoissa sekä Vöyrin SM-laduilla.

Kilpailun voittoon hiihti ylivoimaisesti Norjan Marit Björgen 32 sekunnin erolla Puolan Justyna Kowalczykiin. Theresa Johaug oli kolmas. Kymppikärkeen ehtivät myös Vibeke Skofterud, Julia Tchekaleva, Anna Haag sekä Petra Majdic.

Björgen (896 pistettä) nousi maailmancupissa toiseksi ohi Otepäästä poissa olevan Arianna Follisin (880). Kowalczyk (1351) jatkaa kärjessä.

Hiihdon maailmancup, Otepää, Viro
Naisten 10 km (p)

1) Marit Björgen Norja 27.02,1
2) Justyna Kowalczyk Puola +32,0
3) Theresa Johaug Norja +41,6
4) Aino-Kaisa Saarinen Suomi +45,3
5) Vibeke Skofterud Norja +1.17,4
6) Julia Tchekaleva Venäjä +1.17,6
7) Anna Haag Ruotsi +1.18,8
8) Riitta-Liisa Roponen Suomi +1,20,4
9) Petra Majdic Slovenia +1.38,7
10) Kerttu Niskanen Suomi +1.39,6
-----
14) Pirjo Muranen Suomi +1.52,7
21) Riikka Sarasoja Suomi +2.22,0


Maailmancupin tilanne, 18/29 osakilpailun jälkeen:
1)    Justyna Kowalczyk    Puola  1351
2)     Marit Björgen        Norja   896
3)    Arianna Follis    Italia   880 X
6)     Theresa Johaug    Norja  812
7)     Petra Majdic        Slovenia 764
4)     Marianna Longa    Italia  763 X
5)     Charlotte Kalla    Ruotsi  755 X
8)    Krista Lähteenmäki    Suomi  493 X
9)    Astrid Jacobsen    Norja  470 X
10) Kikkan Randall USA 445
- - -
12)  Riitta-Liisa Roponen    441
14) Aino-Kaisa Saarinen    361
23) Riikka Sarasoja        229
34) Pirjo Muranen        104
40) Anne Kyllönen        89 X
51) Kerttu Niskanen        54
64) Kirsi Perälä            31 X
85) Mari Laukkanen        8 X

X = ei mukana lauantain kilpailussa
           
Tilanne kokonaisuudessaan:
http://www.fis-ski.com/uk/disciplines/cross-country/cupstandings.html

Lisätietoja:


Suomen Maastohiihto ry
Magnar Dalen
maastohiihdon A-maajoukkueen päävalmentaja
puh: +358 45 113 3006

Toni Flink
Maastohiihdon tiedotus
SMS: +358 40 777 3396 / tiedotus@maastohiihto.fi