Uutisen päiväys

24.2.2011← Takaisin

Suomalaisille ei välieräpaikkoja MM-avauksessa

Suomalaishiihtäjät jäivät välierpaikkojen ulkopuolelle Oslon MM-hiihtojen avauspäivän sprinttihiihdoissa. Parhaiksi sijoituksiksi jäivät Krista Lähteenmäen 16. tila naisissa ja Matias Strandvallin 20. tila miehissä.


Krista Lähteenmäki oli karsinnassa komeasti kuudes. Puolivälierässä Lähteenmäki jäi monta kertaa hitaamman edessä olevan hiihtäjän jarruttamaksi ja loppusijoitus oli erässä neljäs jatkopaikan jäätyä vain sekunnin kymmenyksen päähän.

- Hiihto oli hyvää, mutta aikamoista törmäilyä tämä erä oli. Jäi harmittamaan, Lähteenmäki tiivisti.

Riikka Sarasoja (27.) oli karsinnan 21., mutta jäi omassa puolivälierässään kuudenneksi kovan alkuvauhdin hyydyttämänä. Erän kaksi parasta, Marit Björgen ja Arianna Follis olivat lopulta myös koko kilpailun kaksi parasta.

- Nyt ottaa raskaasti päähän. En vain pystynyt hiihtämään kovaa loppuun asti. Pysyin hyvin Björgenin perässä ylämäessä, mutta en pystynyt hyödyntämään vahvaa asettani sauvoitta luistelua lopussa, Sarasoja murehti.

Anne Kyllösen (33.) ja Pirjo Murasen (38.) taival päättyi jo aika-ajoon.

Matias Strandvall (20.) oli karsinnassa 19. ja omassa puolivälierässään neljäs.

- Erähiihto tuntui jo paljon paremmalta kuin karsinta, joka oli hirveää. MM-kisoissa pitäisi olla ihan huippupäivä ja tunne ei tänään ollut sellainen kuin vielä viime viikonloppuna Drammenissa. Tämä on sprinttiä ja tässä ei helpolla pääse.

Martti Jylhän (22.) kohtalo oli Strandvallin tapainen. Jylhän erä oli ylivoimaisesti nopein ja kaikki neljä suomalaisen edellä ollutta etenivät lopulta jatkoon.

- Huh huh mikä vauhti oli erässä. Ei vain pystynyt nousemaan ja odotin kyllä että joku hyytyy edestä. Harmi, mutta tällaista tämä välillä on. Vähästä oli kiinni.

Anssi Pentsinen oli aika-ajon 32. karsiutuen vain 22 sekunnin sadasosa verran.