Uutisen päiväys

10.10.2011← Takaisin

Salpausselän kisoilla uusi toimintamiehitys

    Leila Lepistön jäätyä syyskuun lopussa eläkkeelle 41 vuoden työuran jälkeen Salppurin kisojen toimisto vaihtui miesvaltaiseksi. Kisojen uutena tapahtumapäällikkönä toimii Jesse Kiuru, kilpailukoordinaattorina Hannu Lehman ja Mika Bono vastaa kisojen taloudesta ja merkittävistä sopimuksista.

    Salpausselän kisojen uutena tapahtumapäällikkönä on aloittanut syyskuussa Jesse Kiuru. Jesse vastaa jatkossa tapahtuman yleisjärjestelyistä ja tapahtuman kehittämisestä. Jesselle kuuluu operatiivinen vastuu yleisön, median, yhteistyökumppaneiden, sponsoreiden ja FIS:n “hallinnon” palveluihin liittyvistä toiminnoista ja/tai tarvittavista yhteyksistä (myynti, markkinointi, yleisöpalvelut, media, oheisohjelmat, huoltovaliokunta, turvallisuus).  Jesse jatkaa toukokuun 2012 loppuun asti samanaikaisesti myös Lahden MM2017 -hakuprojektin projektipäällikkönä. Jessellä lähtee käyntiin toimiston tasolla jo toinen Salppuri-urakka, edellisen sijoittuessa välille 2003 - 2007. 

     

    Salpausselän kisojen "uutena" kilpailukoordinaattorina on aloittanut syyskuussa Hannu Lehman. Hannulla on jatkossa operatiivinen vastuu maailmancupin kilpailuiden teknisestä järjestämisestä ja tarvittavista yhteyksistä asianosasiin tehoihin (mäkihyppy, yhdistetty, maastohiihto,  tietoliikenneyhteydet, televisiointi, FIS kilpailupuoli, Lahden kaupunki). Tämän päälle Hannu vastaa Salppurin vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista. Hannu on toiminut Salppurin kisoissa erilaisissa tehtävissä noin 15 vuotta. 

     

    LHS:n toiminnanjohtaja Mika Bonon rooli Salpausselän kisoissa on vastata taloudesta ja merkittävistä sopimuksista. 

     

    Jesse Kiuru 
    Event Director / tapahtumapäällikkö

    Salpausselän Kisat / Lahti Ski Games 
    Urheilukeskus / Sports Center
    Salpausselänkatu  
    FI-15110 Lahti
    Tel. +358 50 585 7441

    jesse.kiuru@lahtiskigames.com 
    http://lahtiskigames.com/
    http://lahti2017.fi
    http://www.facebook.com/lahtiskigames

    JOIN THE CELEBRATION! 
    Salpausselän Kisat / Lahti Ski Games 2.-4.3.2012