Uutisen päiväys

13.12.2018← Takaisin

Pyy seitsemäs, Inola keskeytti maailmancupissa Vuokatissa

Sini Pyy oli seitsemäs kelkkahiihtäjien 2,5 kilometrin kilpailussa parahiihdon maailmancupissa Vuokatissa. Kilpailun voitti edellispäivänä 5 kilometrin kilpailun voittanut Norjan Birgit Skarstein.

Pyy ei tuntenut itseään täysin palautuneeksi edellispäivän kilpailusta, mutta oli menoonsa silti tyytyväinen.

– Huomaa, että lyhyet matkat sopivat minulle. Uskalsin lähteä vähän rohkeammin. Haimme vähän erilaista teknistä juttua, ja se tuntui toimivan ihan hyvin. Oli parempi hiihto kuin eilen. Olen ihan tyytyväinen, parempi mieli on kuin eilen, Pyy sanoi.

Inkki Inola keskeytti näkövammaisten viiden kilometrin vapaan kilpailussa. Inolalla ei ollut paras päivänsä, joten jatkoa ajatellen hän katsoi järkevämmäksi tällä kertaa keskeyttää. Inola kilpailee Vuokatissa vielä sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on sprintti.

Parahiihdon maailmancupissa on perjantaina välipäivä.

Tulokset:

Vuokatti

Parahiihdon ja -ampumahiihdon maailmancup, 2. päivä:

Naiset, kelkkahiihtäjät, 2,5 km: 1) Birgit Skarstein Norja 7.51,2, 2) Kendall Gretsch USA –7,6, 3) Andrea Eskau Saksa –16,7,…7) Sini Pyy Suomi –2.26,3.

(Kuvat Heidi Lehikoinen)