Uutisen päiväys

12.12.2013← Takaisin

Pitkänen heti avausmatkalla pronssille talviuniversiadeissa

Suomalaisten kisaesitykset Trentinon talviuniversiadeissa alkoivat mitalijuhlilla. Ensimmäisessä suomalaislajissa, naisten 10 km:n yhdistelmäkisassa Itä-Suomen yliopiston ja Lapin Urheiluakatemian Marjaana Pitkänen sivakoi itsensä kovan taistelun jälkeen pronssille.

Alusta asti kärkijoukon mukana hiihtänyt Vieremän Koittoa edustava Marjaana Pitkänen, 22, ratkaisi tiukan mitalitaistelun edukseen maalisuoralla, jossa hän piti väkisin kilpasiskonsa takanaan. Pitkänen jäi kilpailun voittaneesta Kazakhstanin Tatjana Ossipovasta vain 1,4 sekuntia. Ukrainan Katerina Grykorenko oli toinen häviten voittajalle tasan sekunnin.
Tuore pronssimitalisti ja Suomen mitalitilin avaaja oli kisan jälkeen syystäkin onnellinen.
¨- Hienolta tuntuu. En ihan odottanut, että näin hyvin kulkisi. Yllätyin varsinkin omasta kiriherkkyydestäni, Pitkänen iloitsee.

Hyvissä asemissa jo perinteisen osuuden aikana hiihtänyt Pitkänen nousi vapaalla osuudella muutaman sijan, joka riitti lopulta mitaleille. Edes suksien vaihdon yhteydessä tulleet pienet ongelmat eivät selättäneet hiihtäjää.
- En meinannut saada toista suksea jalkaan, mutta lopulta se meni, pronssimitalisti huokaisi.

Myös muut suomalaishiihtäjät aloittivat universiadit vahvoilla suorituksilla. Naisten skiathlonin eli yhdistelmähiihdon toiseksi menestyksekkäin suomalainen oli Leppävirran Virin Tanja Kauppinen. Hän oli 12:s ja jäi 40 sekunnin päähän kisan voittajasta. Vuokatti Ski Teamin Susanna Saapunki oli 17.:s jääden 47,5 sekunnin päähän kärjestä. Liperin Hiihtoseuran Krista Niiranen täydensi naisten edustuksen 28. sijallaan. Hän jäi voittajasta 1.42,2.

Miesten 7,5 km + 7,5 km yhdistelmähiihdossa parhaimpaan suomalaissijoitukseen ylsi Riistaveden Urheilijoiden Perttu Hyvärinen, joka sivakoi 14:nneksi. Hän jäi reilun minuutin kisan voittaneesta Venäjän Raul Shakirzianovista (38.42,1).
− Sijoitus ei ole hyvä, mutta hiihto alkoi tuntua koko ajan paremmalta. Positiivinen kuva kisasta jäi ja nyt on saatu jalat auki pitkän matkustelun jälkeen, Hyvärinen kommentoi.

Juha-Matti Mikkolaisen (Valkeakosken Haka) aika 40.09,7 riitti sijaan 23. Kova puristus tuntui kropassa.  
− Ennen vaihtoa veti todella pahasti hapoille. Sain kuitenkin tehtyä hyvän loppukirin, mihin olen tyytyväinen, Mikkolainen toteaa.

Aku Nikander (Vihdin Viesti) hiihti yhden parhaimmista vapaahiihto-osuuksistaan ja oli todella tyytyväinen aloitussuoritukseensa, joka oikeutti sijaan 29. Sijalle 36 yltänyt Jari Huhta (Hollolan Urheilijat -46) ja vauhdikkaasti kisansa aloittanut Pyhäjärven Pohdin Heikki Korpela (40:s) täydensivät suomalaisesityksen.

Hiihtovalmentaja Janne Hyyppä oli tyytyväinen suojattiensa esityksiin avausmatkoilla.
− Kokonaisuutena hyvä päivä. Marjaanan pronssin lisäksi moni muukin teki kauden parhaan hiihtonsa. Tästä on hyvä jatkaa.


 Milla Vahtila, universiadien tiedotus