Uutisen päiväys

1.7.2005← Takaisin

Perjantai - Kolmas karnevaalipäivä

Pikkujukola ja Suuri Seikkailu kruunasivat kolmannen karnevaalipäivän.

Karnevaalien vauhti vain kiihtyy loppua kohden mentäessä. Tänään aurinkokin jo lämmitti lupaavasti ja osa uskaltautui uimaan järveenkin.

Lämmintä piisasi ilman aurinkoakin päivän harjoituksissa; tanner tömisi, nauru raikui ja hiki virtasi. Pikkunirhamia lukuunottamatta karnevaalin ensiapu on saanut olla toimettomana, vaikka nuoret ovat tunnetusti vilkasta väkeä, joille sattuu ja tapahtuu.  

Perjantaina tehtiin sauvaharjoituksia, hiihdettiin tunnellissa ja harjoiteltiin ketteryyttä erilaisilla askelkuvioilla ja taitoradalla sekä pelaamalla jalkapalloa ja frisbeen kanssa. Meno oli hengästyttävää jo aamutuimaan, joten pieni lounastauko tuli varmaan tarpeeseen itsekullekin.

Iltapäivällä kokoonnuttiin kisailemaan pikkujukolan nimellä leikkimielinen suunnistuskilpailu, jota ennen ryhmien koostumusta muutettiin ja pakka laitettiin niinsanotusti sekaisin. Isot ja pienet hiihtäjät, ampumahiihtäjät sekä hiihtosuunnistajat olivat joukkueissa suloisesti sekaisin. Rasteja oli ripoteltu ympäri Urheiluopiston aluetta ja osa kisasta käytiin valokuvasuunnistuksena. Yhteistyö tuntui pelaavan mainiosti ryhmäläisten kesken ja rastitkin löytyivät...ainakin osa.

Illalla oli vielä yhteinen illanvietto, jossa hyödynnettiin samoja ryhmiä Suuressa Seikkailussa. Lajeina oli mm. köydenvetoa, kottikärryä ja taitorataa. Paras joukkue palkittiin. Iltaa jatkettiin vielä yhdessäolon merkeissä.