Uutisen päiväys

11.12.2016← Takaisin

Pärmäkoski ja Strandvall parhaat suomalaiset sprinteissä

Maailmancupissa vapaan sprintissä seitsemänneksi hiihtänyt Krista Pärmäkoski sekä 15:nneksi päätynyt Matias Strandvall olivat parhaat suomalaiset sunnuntaina Davosissa. Kaikkiaan pisteille ylsi neljä suomalaisurheilijaa.

Naisten kilpailussa Norjan Maiken Caspersen Falla nappasi voiton, suomalaisista parasta vauhtia piti Krista Pärmäkoski oltuaan lopputuloksissa seitsemäs. Muista suomalaisista Laura Mononen oli 34:s, Anne Kyllönen 41:s ja Aino-Kaisa Saarinen 52:s. Maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan Pärmäkosken suoritus oli sunnuntaina kelvollinen. Myös urheilija itse vaikutti tyytyväiseltä päivän päätteeksi.

“Krista hiihti omalla tasollaan. Varmasti painaa kisaputki kaiken kaikkiaan. Hyvän sijoituksen sai tehtyä omalla tasollaan.”

“Hyvillä mielin voi lähteä kotia kohti, en hiihdä ensi viikonloppuna La Clusaz’ssa, vaan palaudun kotona. Jouluksi lähden Livignoon valmistautumaan Tour de Skille. Ensimmäiset kisat alkavat korkealla, joten tein päätöksen, että lähden korkealle”, Pärmäkoski puolestaan kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Venäjän Sergei Ustjugovin voittamassa miesten kisassa 15:nneksi sivakoineen Strandvallin lisäksi pisteille suomalaisista ylsivät Ristomatti Hakola (17.) ja Anssi Pentsinen (27.). Lauri Vuorinen oli 34:s, Martti Jylhä 35:s ja Juho Mikkonen 57:s.

“Aika-ajo oli tosi hyvä, ei tuntunut pahalta juuri ollenkaan, hyvin palauduin siitä. Vire ja kunto ovat hyviä. Puolivälierässä viimeisessä mutkassa tuli huono sisäsuksivirhe, en nähnyt missä valli meni ja jää loppuu, ja missä pystyi laittamaan suksea. Meni liian pitkäksi, toinen norjalainen pääsi kuittaamaan sisäkautta”, Strandvall kertasi puolivälierän ratkaisuhetkiä.

Vaikka kaikista kirkkaimmat kärkisijat jäivät suomalaisilta Sveitsissä haaveeksi, ei päivä missään nimessä ollut epäonnistunut.

“Naisista Kristalla oli hyvä päivä tänään. Miesten puolella Lauri Vuorinen pääsi jatkopaikkojen lähelle, hyvä veto nuorelta mieheltä“, sprinttijoukkueen valmentaja Olli Ohtonen huomautti.

Linkit:
Naisten kisan tulokset
Miesten kisan tulokset
Maastohiihdon maailmancup
Suomalaisten kommentteja

Kuvassa Matias Strandvall.