Uutisen päiväys

13.10.2014← Takaisin

Olympiavoittaja Sirkka Vilander 1927 - 2014

Cortinan vuoden 1956 talviolympialaisten naisten viestihiihdon kultamitalisti Sirkka Vilander (o.s. Polkunen) on kuollut 28. syyskuuta.

Suomen Cortinan kultajoukkueessa hiihtivät Sirkka Polkunen, Mirja Hietamies (Eteläpää, k. 2013) ja Siiri Rantanen. Sirkka Vilander oli mukana aloittajana myös Falunin vuoden 1954 naisten viestin hopeajoukkueessa.

Naisten hiihto tuli olympiakisoihin ensi kertaa Oslon vuoden 1952 talviolympialaisissa. Sirkka Polkunen oli naisten hiihdon olympiahistorian avaaja, kun hän hiihti Oslossa 10 kilometrin kilpailussa numerolla 1 sijoittuen viidenneksi suomalaisten kolmosvoittoon päättyneessä kilpailussa (Lydia Wideman, Mirja Hietamies, Siiri Rantanen).

Sirkka Vilander oli viime vuosiin asti mukana Wanhojen Hiihtoveikkojen tapaamisissa. Hiihtoliiton maastohiihdon TD-päivillä Varalassa kunnioitettiin Sirkka Vilanderin muistoa hiljaisella hetkellä 11.10.

Sirkka Vilanderin kuolemasta kertoi Keskisuomalainen.
 
Teksti ja valokuva Matti Harju

Kuva: Wanhojen Hiihtoveikkojen tapaamisessa Laajavuoressa kesäkuussa 2011 maailmanmestari Matti Heikkinen (vas.), Sirkka Vilander, Irma Bruce (Hartikainen), Eva Hög ja Siiri "Äitee" Rantanen.