Uutisen päiväys

23.1.2013← Takaisin

Ojansivu päivän paras suomalainen Liberecissä

Antti Ojansivu oli päivän parhaana suomalaishiihtäjänä 19:s nuorten MM-kilpailuissa Liberecissä. Ojansivun tavoitteet olivat paljon paremmissa sijoituksissa, joten tulos oli pettymys. Hän hävisi voittajalle 1.14,3. Venäjä otti kilpailussa kaksoisvoiton, Dmitri Rostovstev vei kultaa.

”Oli varmaan ylilatautunut hiihto. En pysty oikein sanomaan, mitä tapahtui. Ei ollut hiihdosta tietoakaan. Tuntui, että lähti ihan hyvin käyntiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kahdeksan sekuntia keulasta ja tuntui ihan kohtuulliselta. Toiselle kierrokselle lähtiessä ensimmäisessä nousussa jalka ei vaan noussut. Se oli sitten siinä”, Ojansivu sanoi ja suuntasi jo ajatuksensa perjantain yhdistelmäkilpailuun.
Muista suomalaismiehistä Joonas Sarkkinen 28:s, Markus Järvenpää 43:s ja Topias Tyni 72:s.
”Hiihto oli aika lailla mitä odotin, ihan hyvä hiihto. Kaksi ensimmäistä kierrosta olivat ihan OK, viimeistä vaihdetta ei löytynyt loppuun, mutta tyytyväinen pitää olla”, Sarkkinen sanoi.
”Viimeinen kierros oli erittäin raskas. Mitään loppukiriä en saanut aikaiseksi, mutta kaiken sain irti. Olen ihan tyytyväinen”, Markus Järvenpää sanoi.

Videohaastatteluja nuorten MM-kisoista