Uutisen päiväys

23.2.2014← Takaisin

Niskasen olympiadebyytille hieno päätös

Iivo Niskanen päätti uransa ensimmäiset olympialaiset mallikkaasti kymmenenteen sijaan vapaan 50 kilometrillä, joka oli ennakkoon hänelle heikoin matka. Muista maaliin hiihtäneistä suomalaisista Matti Heikkinen oli 15:s ja Lari Lehtonen 23:s. Neljäntenä suomalaisena mukana ollut Martti Jylhä hiihti alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti vain 20 kilometriä.

Venäläiset ottivat kilpailussa kolmoisvoiton Alexander Legkovin johdolla. Niskasella on pariviestin voiton jälkeen ollut pyöritystä, mutta latautuminen päätösmatkalle sujui hyvin.
”Pari päivää mennyt syödessä ja lepäillessä, voiton jälkeen tuli huonosti nukkua. Ei se kovin mieltä nostavaa ollut, kun valmentaja huutaa vitosen jälkeen, että ei ole pakko hiihtää maaliin, kun näyttää noin raskaalta”, jo alkuverryttelyssä pienistä suonenvedoista kärsinyt Niskanen naureskeli.
Hän hiihti kuitenkin vahvasti loppuun muistinsa mukaan uransa ensimmäisellä vapaan 50 kilometrillä.
”Ajattelin, että jos lähden kisaan mukaan, en keskeytä. Joka vitosen jälkeen tuli kuitenkin sellainen olo, että heittäisinkö sivuun. Onneksi alkuun ei menty tajuttoman kovaa, niin lähti kroppa käynnistymään. Kun emme Matin (Heikkinen) kanssa vaihtaneet suksia, ainoa maalini oli, että alan pelata kilpailua Matille, otan vauhtia pois ja odotan ryhmän siihen”, Niskanen kertasi suomalaisten joukkuetaktiikkaa.
Matti Heikkiselle tarjoutui mahdollisuus irtiottoon 30 kilometrin jälkeen, ja hän käytti sen. Kymmenen kilometrin jälkeen pääjoukko ajoi karkulaisen kiinni, mutta jyväskyläläinen sinnitteli loppuun asti.
”Kaikki oli pelissä”, sanoi Heikkinen.
Hän sai jälleen kerran elimistöstään aivan kaiken irti, ja oli energioiden loppumisen vuoksi tuoreeltaan aivan poikki. Pian hän kuitenkin löysi iloittavaa myös uransa parhaasta olympiasijoituksesta.
Lari Lehtonen hiihti jälleen vahvan 50 kilometrin kilpailun.
”Onnistui kohtuullisesti, mutta petrattavaa tietysti jäi vielä. Oli ehkä vähän virhe vaihtaa suksea. Tuntemus oli se, että se pari, jolla hiihdin ekan 30 kilometriä, olisi kannattanut pitää loppuun asti. Aina halajaa parempaa mitä on urallaan aikaisemmin pystynyt hiihtämään. Kaikesta huolimatta tämän reissun paras kisa”, Lehtonen sanoi hyvän päätöksensä jälkeen.
Jylhälle jäi 20 kilometristään hyvä mieli:
”Siinähän se. Lahtea varten hiihdin, tämä oli sitä varten tärkeä. Normaalimatkan kilpailunomaisia harjoituksiakaan ei ole niin älyttömästi tehty. Kun oli paikka vapaana, halusin hiihtää”, Jylhä sanoi odottaen innolla vapaan sprinttiä Salpausselällä lauantaina.