Uutisen päiväys

10.3.2019← Takaisin

Neljä suomalaista 15 parhaan joukkoon naisten 30 kilometrin kilpailussa – Pärmäkoski parhaana suomalaisena seitsemäs

Maastohiihdon maailmancupia jatkettiin Holmenkollenilla naisten 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailulla. Neljä suomalaisnaista hiihti kilpailussa 15 parhaan joukkoon, Krista Pärmäkosken ollessa parhaana suomalaisena kilpailun seitsemäs.

Pärmäkoski koki päässeensä päivän maksimisuoritukseen.

– Oli varmasti kunnon mukainen suoritus, kovaa hiihdettiin alusta loppuun asti. Paljon oli kannustusta ja suomalaisia oli hyvin, sai varmasti lisävirtaa taistella loppuun asti. Suksenvaihdon jälkeen taistelin, että saisin saksalaisen vielä kiinni. 

Pärmäkoski totesi pitkän kauden tuntuvan jo hieman otteissa. Kilpailukautta on vielä jäljellä ja seuraava maailmancupin osakilpailu on jo tiistaina. 

– Huomaa, että arvokisat painaa jonkin verran. Kisoja on vielä jäljellä, nyt pitäisi tämän päiväisestä palautua. Jaksaa taas tiistaina hiihtää sprinttiä kovaa, totesi Pärmäkoski viitaten Drammenin sprinttipäivään.

Kerttu Niskanen oli 11:s, Laura Mononen 12:s, Anne Kyllönen 15:s ja Johanna Matintalo 28:s. Susanna Saapunki keskeytti kilpailun.

– Joukkueena hyvä kokonaispanos. Olisin odottanut, että joku urheilijoista olisi ollut lähempänä podiumtaistelua. Vähän oli harmittelua, että olisi pitänyt tulla aikaisemmin suksienvaihtoon. On tietysti vaikea tulla suksienvaihtoon, jos muu porukka jatkaa suoraan, kommentoi päävalmentaja Matti Haavisto.

Kilpailun ylivoimaiseen voittoon hiihti Norjan Therese Johaug.

Maastohiihdon maailmancup jatkuu tiistaina 12.3. Norjan Drammenissa naisten ja miesten sprinteillä. Suomen joukkue suuntaa Drammeniin 12 urheilijan voimin.

Tulokset

Maailmancupin kokonaistilanne

Kommentteja SoundCloudissa

SHL/Jesse Väänänen