Uutisen päiväys

6.12.2015← Takaisin

Naiset toiseksi viestissä Lillehammerissa, miesten joukkueessa kolme ensikertalaista

Suomen naisten maastohiihtomaajoukkue hiihti hyvän viestin Lillehammerissa sunnuntaina ollen toinen Norjan jälkeen. Eroa Norjan joukkueeseen kertyi +1:59.1. Kolmanneksi nousi Yhdysvallat.

Latu oli äärimmäisen liukas ja erityisesti perinteisen osuudet hiihtäneet Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen nostivat jäiset alamäet päivän haasteeksi. Pärmäkoski tuli vaihtoon neljäntenä ja Niskanen toisena.

”Lähettin eka mäki aika kovaa, ja piti tuossa tasaisella tasoittaa hieman hengitystä. Yllättäen mentiinkn aika hiljaa alussa. Ja tosi varoivaisesti tultiin laskuja, todella jäinen baana ja yli seitsemääkymppiä tultiin laskuja. Ne tultiin turvallisesti alas”, tiivisti Pärmäkoski avausosuuden. 

”Kyllä se oli luokatonta menoa, todella huonosti hiihdin tänään. Oli todella jäistä. Ekalla kiekalla tuntui, että pystyi hyvin ja rennosti hiihtämään tuonne ylämäkeen. Kuin luistinrata oli ne alamäet. Laskuissa oli happoja enemmän kuin ylämäessä, se kosti loppumatkassa”, Niskanen summasi.

Laura Mononen hiihti ensimmäistä kertaa maailmancupin viestissä ja oli luonnollisesti toiseen sijaan tyytyväinen. Myös oma hiihto oli tänään hyvää. 

”Sai hiihtää oman hiihdon, ei tarvinnut ylikovaa lähteä. Mä luulen, että mulle oli ainakin näin ensikertalaisena oli hyvä paikka justiinkin hiihtää tuossa”, Mononen kertoi tyytyväisenä.

Ankkurina hiihtänyt Anne Kyllönen sanoi jäisen latupohjan tehneen hiihdosta hieman kankeaa.

”Aika vaikeeta oli, kun oli noin jäinen keli. Oli aika hakemista tekniikan kanssa. Sitten tuossa ekalla kierroksella vielä slaidasin mutkaan ja siinä olikin jää alla ja se vetäs sukset alta ja kaaduin. Ei missään nimessä helppo päivä”, Kyllönen kertoi.

Miesten viestijoukkue hiihti 14:nneksi. Mukana oli kolme maailmancup-viestin ensikertalaista. Vain Sami Jauhojärvi edusti kokemusta. Ero voittaneeseen Norjan joukkueeseen kasvoi noin kahteen ja puoleen minuuttiin.

Kokonaisuudessaan hiihtoon lähdettiin rohkealla taktiikalla. Perttu Hyvärinen piti kiinni sovitusta taktiikasta.

”Taktiikka kyllä piti. Ei ollut järkevä hiihto, mutta sitäkin rohkeampi veto. Ehkä vähän yltiöpäinen ensimmäinen kierros, ja kun laskut oli semmoisessa kunnossa, ettei siinä oikein palautunut. Mutta ei siinä mittään, itsenäisyyspäivää on hieno viettää hiihtämällä maailmancupissa Suomen väreissä”, Hyvärinen heitti.

Sami Jauhojärvi antoi sapiskaa kisajärjestäjille latujen ajamisesta.

”Siellä oli ihan jäistä. Nyt pitää antaa kyllä sapiskaa kisajärjestäjille ja ratamestarille, että se on ajettu reilusti ennen pakastamista. Koskaan aikaisemmin ei ole verryttelyssä pelottanut laskea, onneksi kisassa vain vähän jännitti”, Jauhojärvi kuittasi.  

Ari Luusua avasi viestin ja Ristomatti Hakola hiihti ankkuriosuuden.

Suomalaisten kommentit päivän kilpailuista SoundCloudissa

Tulokset, naisten viesti sunnuntai 6.12.

Tulokset, miesten viesti sunnuntai 6.12.


Kuva: Touho Häkkinen