Uutisen päiväys

12.1.2013← Takaisin

Malvalehto selvään voittoon Liberecissä

Mona-Liisa Malvalehto nousi maailmancupissa ensimmäistä kertaa palkintopallille ja heti korkeimmalle. Malvalehto voitti Liberecin perinteisen hiihtotavan sprinttikisan selvällä, liki kahden sekunnin erolla. Anssi Pentsinen oli parhaana suomalaismiehenä yhdestoista.

Kun tuomaristo päätti, että kisa on vain yhden kierroksen mittainen, oli suomalaishiihtäjien joukossa yksi erittäin iloinen urheilija, Mona-Liisa Malvalehto, sillä nainen tiesi lyhyen radan suosivan häntä.
– Tämä oli minulle hyvä rata, kun ei ollut liian pitkä ja vain yhden kierroksen. Aion kuitenkin jatkossa kehittää kestävyyttäni, että jaksan myös pidempiä sprinttikisoja, Malvalehto kertoo.
Hyvän harjoittelujakson kotimaassa saanut Malvalehto nousi ensimmäistä kertaa maailmancupissa palkintopallille ja heti korkeimmalle.
– Ihan mieletön olo. En oikein ymmärrä. Kaaduin puolivälierässä heti alussa ja jouduin runttaamaan täysillä. Hiukan pelotti, että kuinka paljon se söi voimia. Finaaliin lähtiessä päätin, että jos tulen loppusuoralle ensimmäisenä, niin en paljon sivuille vilkuile, vaan painan täysillä eteenpäin tapahtui takana mitä tahansa. Minua ei edes väsyttänyt, Malvalehto iloitsee.

Päävalmentaja Magnar Dalen oli luonnollisesti hyvin iloinen Malvalehdon voitosta. Ennakkoasetelmat olivat suomalaisnaiselle suosiolliset ja Malvalehto pystyi lunastamaan odotukset.
– Olen todella iloinen Mona-Liisan menestyksestä. Kun näen urheilijan voittavan kisoja, niin muistan aina myös ne hetket, kun ei mennyt niin hyvin. Nyt ollaan iloisia, Dalen nauraa.
 

Kerttu Niskanen oli 14:s ja Aino-Kaisa Saarinen 17:s. Miesten puolella parhaasta suomalaismenestyksestä vastasi Anssi Pentsinen, joka sijoittui kokonaiskisassa yhdenneksitoista.
Miehissä Kalle Lassila oli 18:s., Toni Ketelä 20:s., Matias Strandvall 21:s., Martti Jylhä 29:s. ja Juho Mikkonen 37:s.

Huomenna Liberecissä hiihdetään vapaan hiihtotavan sprinttiviesti. Naisten joukkueessa hiihtävät Kerttu Niskanen ja Mona-Liisa Malvalehto. Miehet osallistuvat kisaan kahdella joukkueella: Matias Strandvall – Martti Jylhä sekä Juho Mikkonen – Anssi Pentsinen.

Naisten tulokset:
http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=CC&raceid=20692

Miesten tulokset:
http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=CC&raceid=20694

Kaikkien suomalaishiihtäjien kommentit lauantaina perinteisen sprintistä sekä odotukset sunnuntain sprinttiviestin sekä Jizerská Padesátkan suhteen.

https://hiihtoliitto-fi.directo.fi/maastohiihto/uutiskirjeet_ja_tiedotteet/mediatiedotteet/suomalaiskommentit-kisan-jalkeen/