Uutisen päiväys

1.5.2010← Takaisin

Maastohiihto vahvistaa hallinto- ja talousasioiden hoitamista uusilla henkilönimityksillä

Suomen Maastohiihto ry on toiminut itsenäisenä lajiyhdistyksenä vuoden 2010 alusta. Kevään suuria haasteita ovat olleet hallinnon perustoimintojen ja talouden rakentaminen vakaalle ja kestävälle pohjalle. Yhdistyksen liikevaihto on tällä hetkellä n. 2,3 miljoonaa euroa vuodessa. Henkilöstöä maastohiihdon palveluksessa on kausivaihtelu huomioiden 11 - 21 henkilöä.

Maastohiihdon talous-ja hallintoasioiden hoitamisesta on vastannut tähän saakka Kari Heikkinen yksin. Maastohiihdon laajassa ja moninaisessa toimintakentässä riittää haasteita, jonka vuoksi päätettiin vahvistaa hallintoa ennen uuden toiminallisen kauden alkua.

Maastohiihdon hallitus päätti yksimielisesti kokouksessaan 28.4.2010 nimittää toimitusjohtajaksi DI Seppo Romppaisen. Toimenkuva on maastohiihdon yleisjohtaminen. Seppo Romppaisella on pitkä kokemus yrityshallinnosta, kansainvälisestä markkinonnista ja talousasioista usessa suuressa yrityksessä. Erikoisosaamisalueita ovat olosuhdekehittäminen, suhdetoiminta ja viestintä.

Suomen Maastohiihdon toiminta perustuu vastuulliseen talouden hoitamiseen. Uuden hallintojaon myötä Kari Heikkinen keskittyy pelkästään talousasioiden organisointiin, suunnitteluun, valvontaan sekä seurantaan.

Uusi hallintomalli astuu voimaan toukokuun alusta 2010.

Lisätietoa:

Seppo Romppainen, toimitusjohtaja, p. 050 3765 901, seppo.romppainen@annosol.fi

Reijo Alakoski, puheenjohtaja, p. 0500 684 939, reijo.alakoski@messu.com

Kari Heikkinen, taloushallinto, p. 045 1311 355, kari.heikkinen@maastohiihto.fi