Uutisen päiväys

13.5.2013← Takaisin

Maastohiihto purkaa ostopalvelusopimuksen toimitusjohtajuudesta

Suomeen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala on toiminut myös Maastohiihto ry:n toimitusjohtajana. Maastohiihto ry on ilmoittanut purkavansa ostopalvelusopimuksen 31.5.2013 mennessä.

Suomen Maastohiihto ry:n hallitus on päättänyt purkaa ostopalvelusopimuksen koskien toimitusjohtajan palveluita. Hallituksen puheenjohtaja Reijo Alakosken mukaan päätökseen on päädytty yhteisymmärryksessä Hiihtoliiton kanssa.
Ostopalvelusopimus koskee Maastohiihto ry:n toimitusjohtajan tehtäviä, joita on hoitanut Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.
Sopimus puretaan toukokuun loppuun mennessä.

Maastohiihdon hallitus haluaa oikaista julkisuudessa esiintyneet väitteet, joiden mukaan toimitusjohtaja Kulmala on saanut potkut.
- Toimitusjohtajan työpanos ostettiin Hiihtoliitolta ostopalveluna, joten emme ole irtisanoneet henkilöä vaan purkaneet ostopalvelusopimuksen, Alakoski kertoo.
Suomen Maastohiihto on ostanut toimitusjohtajapalveluita jo pitkään. Viimeksi työsuhteisena toimitusjohtajana on toiminut Seppo Romppainen vuonna 2010. Tämän jälkeen palvelut on aina ostettu ulkopuoliselta toimijalta tai taholta.
- Maastohiihdon taloudellisesti tilanteesta johtuen pohdimme, palkkaammeko toimitusjohtajaa vai käytämmekö edelleen ostopalveluita, Alakoski kommentoi jatkosuunnitelmia.
- Sopimuksen purun perusteena ei missään nimessä ole Mika Kulmalan työn taso vaan liian suuren työtaakan kertyminen yhdelle henkilölle.