Uutisen päiväys

21.1.2014← Takaisin

Maastohiihdon valmentajavalinnat ja mahdollinen paluu Hiihtoliittoon

Maastohiihto ry on nimennyt työryhmän, jonka tehtävänä on miettiä yhdistyksen organisoitumista ja mahdollista paluuta Hiihtoliittoon. Vantaan SM-kisojen yhteydessä järjestetyssä hallituksen kokouksessa nimettiin myös henkilöt valmistelemaan valmentajavalintoja.

Maastohiihdon valmentajasopimukset päättyvät tämän kauden jälkeen. Maastohiihdon hallitus on nimennyt työryhmän valmistelemaan valmentajavalintoja. Hallituksesta ryhmään kuuluvat puheenjohtaja Markku Haapasalmi sekä varapuheenjohtaja Jarmo Luuri, joista ensiksi mainittu toimii myös työryhmän puheenjohtajana.
Valintaa valmistelevaan ryhmään on pyydetty myös Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sekä Suomen Olympiakomitean kestävyyslajien lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäinen. Lisäksi ryhmä käyttää työssään tarvittavia asiantuntijoita apunaan.
Työryhmä valmistelee valinnat, mutta lopullisen päätöksen valmentajien palkkaamisesta tekee Maastohiihdon hallitus.
- Valmentajarekrytointi on tarkoitus synkronoida yhteen mäki-yhdistetyn kanssa. Mäkihyppy ja yhdistetty valitsee oman työryhmänsä kolmaskymmenes tammikuuta olevassa kokouksessa, jonka jälkeen voidaan aloittaa käytännön valmistelut rekrytointiprosessin aloittamiseksi, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Kulmala kertoo.
Maastohiihto hakee päävalmentajan lisäksi myös muita valmentajia. Paikat laitetaan hakuun Sotshin olympialaisten jälkeen ja valinnat tehdään huhtikuun loppuun mennessä.
- Uudet valmentajat aloittavat kesäkuun alussa. Valmentajien kanssa tehdään määräaikaiset olympiadin mittaiset työsopimukset, jotka päättyvät toukokuussa 2018, Kulmala kertoo.

Viikonloppuna nimettiin myös työryhmä valmistelemaan Maastohiihto ry:n jatko-organisoitumista ja mahdollista paluuta Hiihtoliittoon. Työryhmään nimettiin Maastohiihto ry:n hallituksesta Arto Suikka, Pia Lahti, Pertti Törmi sekä Markku Haapasalmi.
Puheenjohtajan mukaan hänen kantansa on sama kuin hänen tultuaan valituksi tehtävään viime marraskuussa:
- Maastohiihto ry:n pitäisi yhdistyä takaisin Hiihtoliittoon suhteellisen nopealla aikavälillä, mutta kuitenkin hallitusti ja kaikkien osapuolien intressit huomioiden.
- Tässä työssä tarvitaan kaikkien meidän osaamista. Hyvällä yhteistyöllä syntyy vahva kokonaisuus, joka palvelee parhaiten sitä kaikista tärkeintä eli hiihtourheilun tulevaisuutta ja urheilijoiden menestymistä, Haapasalmi kertoo.