Uutisen päiväys

1.2.2015← Takaisin

Maastohiihdon maajoukkue Falunin MM-kisoihin

    Suomen maastohiihdon maajoukkue Faluniin on nimetty. Joukkuetta voidaan vielä täydentää nuorten MM-kisamenestyksen perusteella. Tässä vaiheessa joukkueessa on 11 miestä ja seitsemän naista.

    Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan se että MM-kisat järjestetään naapurimaassa, vaikuttaa myös joukkueen kokoon ja sitä kautta valintoihin: ”Joukkueen valinta sinänsä ei ole kovin iso haaste, koska päädyimme lukumäärältään suureen joukkoon ja vielä niin, että on joukkue, joka matkustaa Faluniin ja osa jää varahiihtäjiksi kotimaahan. Meillä on mukana Falunissa ainoastaan sellaisia, joilla on etukäteen tiedossa hiihtomatka. Kotiin jäävät hiihtäjät ovat valmiina vuorokauden, kahden varoitusajalla tulemaan Faluniin, jos joku sairastuu, niin että saadaan täysi neljän hengen edustus joka matkalla.”

    ”Lähtökohtaisesti on hyvinkin laajan urheilijajoukon kanssa käyty läpi urheilijoiden omia tavoitteita, niitä matkoja ja suunnitelmia, jotka liittyvät MM-kisoihin. Sitten tietenkin niin kuin, kuten aina, kilpailut mitä tänä vuonna on hiihdetty, on pyritty muodostamaan käsitys, missä kukin hiihtää ja mitkä on menestymisen edellytykset. Totta kai viime hetken hiihdot on joidenkin osalta ratkaisevia, silloin kun on kyse rajatapauksista”,  päävalmentaja Jylhä kertoo.

    MM-joukkue Falun, hiihtäjät (viimeistely Seefeld). Tavattavissa 4.2. klo 9.30 lehdistötilaisuus
    Matti Heikkinen
    Lari Lehtonen
    Martti Jylhä
    Perttu Hyvärinen
    Anne Kyllönen
    Laura Mononen
    Riitta-Liisa Roponen
    Aino-Kaisa Saarinen
    Krista Pärmäkoski
    Kerttu Niskanen

    (Viimeistely kotimaassa):
    Mona-Liisa Malvalehto (Kouvola)
    Ville Nousiainen (Kouvola)
    Sami Jauhojärvi (Lahti)
    Iivo Niskanen (Kuopio/Vuokatti)
    Matias Strandvall (Tampere/Vuokatti)
    Anssi Pentsinen (Vuokatti)
    Toni Ketelä (Vuokatti)
    Ristomatti Hakola

    Kotiin jäävä varahiihtäjä
    Riikka Sarasoja-Lilja
    Susanna Saapunki

    Joukkuetta voidaan mahdollisesti täydentää nuorten MM-kisojen menestyksen perusteella.