Uutisen päiväys

21.5.2013← Takaisin

Maastohiihdon kumppaneille valtavasti medianäkyvyyttä

    Suomen Maastohiihdon maajoukkue ja joukkueenyhteistyökumppanit näkyivät vahvasti mediassa päättyneellä kisakaudella. Kumppanista riippuen medianäkyvyyden arvo vaihteli reilusta miljoonasta eurosta liki kolmeen miljoonaan.

    Maastohiihdon maajoukkueen kumppanit saivat huimasti medianäkyvyyttä kuluneella kisakaudella. Val di Fiemmen MM-kisat nostivat omalta osaltaan joukkueen kiinnostavuutta. Näkyvyyden uskotaan pysyvän samana, jopa hiukan lisääntyvän tulevan olympiakauden aikana.
    – Maastohiihdon näkyvyys kansainvälisesti ja kotimaassa on kasvussa. Maastohiihdon tekee kumppaneille kiinnostavaksi lähestyvät Lahden kotikisat 2017, kertoo maastohiihdon markkinointipäällikkö Ari Huttunen.
    – Matkalle kohti Lahtea mahtuu muutama kumppani mukaan.

    Maajoukkueurheilijat saivat kauden aikana liki 765 televisio-esiintymistä, joista näkyvyyttä tuli liki 110 tuntia ja katsojakontakteja kauden aikana 184 miljoonaa.
    – Tämä kaikki siis maksuttomilla ja avoimilla televisiokanavilla kotimaassa. Lisäksi tulee vielä maksukanavat ja kansainvälinen näkyvyys, jonka media-arvoa emme pääse mittaamaan.

    Kuvallisia lehtijuttuja maajoukkueen jäsenistä julkaistiin kuluneen kauden (1.9.2012 – 20.4.2013) eli vajaan kahdeksan kuukauden aikana 4985 kappaletta, joka tavoitti kaikkiaan 817 miljoonaa lukijaa. Kasvua edellisvuodenlehtinäkyvyyteen oli yli 20 prosenttia.
    – Osa luvuista selittyy MM-kisoilla, mutta selkeästi markkinoinnin ja viestinnän tiivis yhteistyö näkyy, markkinointipäällikkö Huttunen iloitsee.

    Kumppaneiden medianäkyvyyden vaihteluväli
    1.9.2012-20.4.2013

    Näkyvyyden kokonaisarvo vaihteli 1,150 miljoonasta – 2,7 miljoonaan euroon.
    Tv-esiintymisten näkyvyysarvo oli kuluneella kisakaudella 600 000 – 1,7 miljoonaa euroa kumppanista riippuen.
    Lehtikuvissa näkyminen vaihteli kumppaneiden osalta 1300 – 2100 kertaan, jonka laskennallinen arvo on 550 000 eurosta liki miljoonaan euroon.

    Lisätietoja:
    Markkinointipäällikkö
    Ari Huttunen 045 807 1741