Uutisen päiväys

15.11.2013← Takaisin

Luusua hiihti toiseksi Oloksen sprintissä

Ari Luusua hiihti parhaana suomalaisena toiseksi Oloksen Tykkikisassa. Ainoastaan Kazakstanin Alexey Poltoranin oli rovaniemeläistä nopeampi. Kärkikaksikko sai ratkaista rauhassa keskinäisen järjestyksen, sillä häntäpäässä porukka kolaroi. Kolmanneksi hiihti Venäjän Anatoliy Volkov, finaalin toinen suomalainen Martti Jylhä hiihti kuudenneksi.

- En olisi kyllä eilen vielä uskonut, että finaalissa olen. Aamulla oli ihan kohtuullinen aika-ajo, vaikka eroa tuli keulaan paljon. Erä kerrallaan lähti oma mieli nousemaan, Luusua kertoo.
- Mitään taktiikkaa en voinut finaaliin luoda, tarkoituksena oli vaan lähteä paukusta täysillä. Muut kompuroivat, niin pääsin Poltaranin kanssa karkuun ja kolmas jäi aika kauas.

Luusua vitsailee olevansa tapahtumien keskipisteessä. Aina sattuu ja tapahtuu, yleensä hänelle itselleen, mutta välillä hänen ympärillään:
- Joka erässä, missä hiihdin, aina joku kaatui.
Kisajärjestäjien päätöstä järjestää naisten palkintojenjako ennen miesten finaalia, Luusua kiitteli onnistuneeksi.
- Sain siinä vähän huokaista. Totta kai päivä painoi lihaksissa, mutta kun paukku kajahti, niin tajusin, että painaa se muillakin.

FIS Tykkikisat toimivat myös maailmancupkatsastuksena Rukalle. Maajoukkueen ulkopuolelta kisapaikkaa mielivä Luusua antoi perjantaina hyvän näytön ja aikoo lauantaina hiihtää perinteisen kympin.
- Voi olla aamulla haikea herätys, kun päästiin vasta neljältä syömään. Perinteisen matkat oli täällä tarkoitus hiihtää, mutta katotaan.

Malvalehto tyytyväinen neljään starttiin

Suomalaisnaisista parhaasta suorituksesta vastasi Mona-Liisa Malvalehto, joka sijoittui sprinttifinaalissa viidenneksi. Naisten kisan voitti Puolan Justyna Kowalczyk, toiseksi hiihti Venäjän Evgenia Shapovalova ja kolmenneksi niin ikään venäläinen Julia Tikhonova.
- Olen ihan tyytyväinen päivän hiihtoon. Viime vuonna minulla oli tähän aikaan jo kisoja takana, mutta nyt pääsin aloittamaan kauden vasta täällä. Sijoitus ei luonnollisestikaan tyydytä, mutta kun ajattelee, mistä tähän tulin, niin ihan hyvä päivä, Malvalehto summaa.

Viime viikonlopun Suomen Cupin väliin jättänyt Malvalehto on ollut flunssainen ja pääsi tekemään ensimmäisen kovan treenin vasta pari päivää sitten.
- Aamulla oli aika-ajossa kyllä takkuista ja jäykkää, kun on eka kisa. Tällaiset pitkät päivät syövät kroppaa, mutta oli tärkeä, että pääsin starttamaan neljä kertaa ja joutui kunnolla puristamaan. Jouduin pistämään kroppaa ahtaalle ja huomasin, että kyllä kiriä käskyttämällä löytyy. Nyt tämä vaatii vaan kisoja ja tehoja, Malvalehto iloitsee.

Lauantaina vuorossa on perinteisen kisat, naisilla 5km ja miehillä 10km.
Sunnuntaina naiset hiihtävät vapaalla 10 ja miehet 15 kilometriä.

Tulospalvelu kisajärjestäjien sivuilla.