Uutisen päiväys

30.11.2012← Takaisin

Kyllönen neljäs, Lähteenmäki viides ja Lassila kuudes Rukan sprintissä

Rukan maailmancupin sprinttifinaaleissa nähtiin kolme suomalaishiihtäjää. Naisissa Anne Kyllönen ja Krista Lähteenmäki ja miehissä Kalle Lassila. Kyllönen hiihti neljänneksi, Lähteenmäki viidenneksi ja Lassilla kuudenneksi.

Naisten sprintissä finaaliin edenneet Anne Kyllönen ja Krista Lähteenmäki joutuivat hiihdon puolivälissä törmäyskurssille slovenialaishiihtäjä Katja Vissnarin kanssa.

- Olen tyytyväinen sijoitukseen, mutta olisi kiva ollut ratkaista tämä hiihtämällä. Kolaroinnit tosin kuuluvat lajin henkeen, joten en pahemmin jaksa jossitella, Kyllönen kertoo.

Slovenialainen kaatui Lähteenmäen suksien päälle, Kyllönen joutui hiihtämään edellään kaatuneen slovenialaisen suksien yli ja Lähteenmäki odottamaan, että Vissnar nousee. Törmäyspaikan jälkeen tulevassa jäisessä mutkassa Lähteenmäki kaatui.

- Tulin siihen kurvin jälkeiseen jäiseen kohtaan liian hitailla vauhdeilla, eikä kantti pitänyt ja kaaduin, Lähteenmäki kertoo.

Nainen päätti kuitenkin hiihtää kisan loppuun saakka.

- Kun on numerolappu rinnassa, niin silloin kilpaillaan loppuun saakka. Koskaan ei voi tietää, koska voi siellä muutkin kolaroida. Sain sitten loppusuoralla vielä ohitettua Katjan, Lähteenmäki kertoo.

Enemmän pitkille matkoille profiloitunut Lähteenmäki on sprintin viidenteen sijaan tyytyväinen.

- Paljon oli matkalla onnea ja sitten finaalissa vähän epäonnea, näinhän tämä menee. Mutta fiilikset on hyvät, kun tämä oli urallani toinen finaalihiihto ja kunto on kohenemassa, Lähteenmäki kertoo.

Miesten finaalissa suomalaisedustuksesta vastasi kansallisen ryhmän Kalle Lassila. Mies oli kuudenteen sijaan tyytyväinen. Karsinnat ja erät sujuivat hyvin, mutta finaalissa jalat vaivasivat.

- Tuntui koko päivän hiihto tosi hyvältä, mutta finaalissa tuli sitten kramppeja. Nyt tulin ehkä vähän tuoreempana finaaliin. Varmaan ilma osittain vaikutti, mutta toisaalta ei minulle ole tullut tälle kaudelle vielä näin kovatasoista neljää lähtöä.

- Kyllä tämä minulta ja näistä lähtökohdista oli kovan tason onnistuminen. Viime aikoina on ollut paljon hyviä ja välillä vähän huonompia hetkiä. Enkä ole aina ollut aivan varma siitä, mihin suuntaan oma urheilu-ura on menossa, mutta nyt tuntuu hyvältä, Lassila iloitsee.