Uutisen päiväys

2.2.2020← Takaisin

Kyllönen ja Mäki sprinttimestarit

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja Pohti Ski Teamin Joni Mäki juhlivat sprinttivoittoja Vöyrin SM-kilpailuiden päätöspäivänä. Paljon sprintin luonteeseen kuuluvia tapahtumia sisältäneessä päivässä muut mitalistit olivat Julia Häger ja Jasmi Joensuu sekä Verneri Suhonen ja Karri Hakala.

– Aika-ajo oli ihan kohtuullinen hiihto, alkuerässä ei tuntunut mitenkään erikoiselta hiihto. Välierässä hiihto alkoi tuntua hyvältä ja finaalissa päätin lähteä reippaasti liikkeelle. Tiesin, etteivät nuoret tytöt päästä helpolla, kokemukseensa ja kuntoonsa luottanut Kyllönen sanoi.

Jos oli Kyllönen Suomen mestarina jo konkari, otti Mäki Vöyrillä ensimmäisen yleisen sarjan SM-kultansa.

– Viime vuodesta lähtien olen tätä saalistanut. Tämä oli merkattu punakynällä, Mäki kuvasi SM-sprintin merkitystä itselleen.

– Hyvä päivä, aika-ajoista lähtien oli rennon oloista hiihtoa, Mäki sanoi.

Vöyrin SM-kilpailuissa urheilijat kiittelivät erityisesti lauantaina ja sunnuntaina runsasta kannustusta, jota yleisö ladun varrella tarjosi.

– Katsojia oli odotusten mukaisesti: perjantaina 500, lauantaina yli 3000 ja sunnuntaina 1500. Tuntuu hyvältä, teknisesti kilpailut onnistuivat hyvin, saimme aikaiseksi hyvät ladut ja kilpailijat olivat tyytyväisiä, kilpailunjohtaja Mårten Lövdahl sanoi.

Talven toiset SM-hiihdot järjestetään Ristijärvellä 3. –5. huhtikuuta. Sitä ennen Suomen Cup jatkuu 28. –29. maaliskuuta Pyhäjärvellä. Nuorten osalta SM-kilpailut alkavat 14. –16. helmikuuta Kontiolahdella.

Mitalistien mietteitä mediatilaisuuksissa:

Miehet

Naiset

Tulokset