Uutisen päiväys

17.1.2005← Takaisin

”Kisatytöt tulkaa takaisin Salpausselälle”

Salpausselän Kisat järjestetään maaliskuun 4.-6. päivä jo 80. kerran. Juhlakisoissa nähdään tänä vuonna useita juuri Salpausselälle liitettäviä perinteitä, kuten Salpausselän Kisojen kisatytöt.

Ensimmäiset kisatytöt valittiin Salpausselällä jo olympiavuonna 1952, minkä jälkeen kisatytöt on valittu useimpina vuosina. Kisatyttöjen ja hakijoiden joukossa on nähty vuosien varrella monia suurelle yleisölle tutuksi tulleita henkilöitä. Esimerkiksi nykyinen Salpausselän Kisojen kilpailupäällikkö Leila Lepistö aloitti kisaorganisaatiossa juuri kisatyttönä vuonna 1970. Suosituimpina vuosina kisatytöksi on hakenut yli 600 henkilöä, joista tehtävään on valittu vuodesta riippuen 2-12 henkilöä.

Kisatytöt toimivat muun kisaorganisaation tavoin vapaaehtoispohjalta, luottamus- ja kunniatehtävässä. Perinteen mukaisesti kaikilla yli 18-vuotiailla henkilöillä on mahdollisuus hakea tehtävään tammikuun loppuun asti. Vuoden 2005 juhlakisoihin valitaan yhteensä kolme kisatyttöä, joiden toivotaan edustavan Salpausselän Kisoille tärkeitä arvoja, kuten urheilullinen, ainutlaatuinen sekä esimerkillinen. Kisatyttö –nimikettä voidaan käyttää tasa-arvovaltuutetun lausunnon mukaan molemmista sukupuolista. Käytännössä siis myös pojat voivat tulla valituiksi ”kisatytöiksi”. 

Kisatytöt esitellään suurelle yleisölle helmikuun aikana. He osallistuvat Salpausselän Kisojen lisäksi erilaisiin tapahtumiin, mm. lauantaina 26. helmikuuta hiihdettävässä Finlandia-hiihtoon. Kisatytöt toimivat Salpausselän Kisoissa hyvässä yhteistyössä Lahden Matkailun promoottorien kanssa.