Uutisen päiväys

7.6.2016← Takaisin

Keuruulla neljännet SM-kisat - "Tietynlaista rutiinia meillä on"

Keuruun Kisailijoiden hiihtojaosto satoine talkoolaisineen järjestää helmikuun 2017 alussa neljännen kerran hiihdon SM-kilpailut. Järjestäjien keskuudesta löytyy taatusti rautaista rutiinia, sillä SM-hiihtojen lisäksi Keuruulla on kilpailtu myös nuorten SM-mitaleista sekä Skandinavia Cupia.

Kilpailuiden johtajan Veikko Ahosen mukaan rutiinin lisäksi Keuruun vahvuudeksi voidaan listata suorituspaikat. Myös vuosien takainen aiempi panostus kisakeskukseen kantaa nyt hedelmää.

"Nämä ovat neljännet tämän tason SM-kisat Keuruulla kymmenen vuoden sisälle. Muutamia nuorten SM-kisoja sekä Skandinavia Cupia on ollut, joten tietynlaista rutiinia meillä on. Suorituspaikat ja maastot ovat kuulemma ihan loistavat", Ahonen myhäilee.

"Me ollaan erikoistuttu hyvin pitkälle kilpailuiden järjestämiseen, me rakennettiin noin miljoonalla eurolla kisakeskusta 2000-luvun alkuvuosina ja sitä hyödynnetään nyt", SM-kisojen johtaja lisää.

Aiemmin Keuruulla on sivakoitu SM-mitaleista vuosina 2007, 2010 ja 2012. Vajaan vuoden päässä siintävien kisojen järjestelyt saivat Ahosen mukaan väkevän startin.

"Maalis-huhtikuu on rakennettu tätä orkesteria kasaan. Kova, innostunut tsemppi, vanhoilta pohjilta on lähdetty liikkeelle."

Lahden MM-hiihdot näkyvät myös Keuruulla

Lahdessa helmi-maaliskuun 2017 taitteessa hiihdettävät MM-kisat näyttelevät luonnollisesti suurta roolia myös Keuruulla muunmuassa sprinttikisan osalta. Mielenkiinto tulee olemaan SM-kisoissa merkittävää, sillä ne järjestetään juuri ennen Lahden MM-hiihtoja.

"Sprinttirata joudutaan, tai saadaan uusia. Me tullaan muotoilemaan hyvin pitkälle jäljitelmä Lahden MM-sprinttikisojen radoista. Uudistustakin tapahtuu vanhoille, hyville pohjille", SM-kisojen johtaja valaisee.

Sprintit hiihdetään avauspäivänä perjantaina. Lauantaina ohjelmassa ovat väliaikalähdöt, joissa naiset sivakoivat kymmenen ja miehet 15 kilometriä. Viikonlopun päätöstapahtuma puolestaan on seurojen välinen sprintti sunnuntaina.

Kisakylä kätevästi tiiviillä alueella

Veikko Ahosen sanojen mukaan noin 10-12 tuntia televisiossa näkyvien kisojen oheispalvelut ovat hyvissä kantimissa. Kisakylä kattaa liikuntapuiston ja hotellin, jossa on käytännössä kaikki tarvittava.

"Hotellilla tulee olemaan huoltopuoli, kokoustoiminta ja toimistot. Lauantaina on juhlapalkintojenjako, perjantaina ja sunnuntaina palkintojenjako on kisakeskuksessa".

"Kyllähän tämä Keuruulle, Keuruun Kisailijoille ja koko maakunnalle merkitsee. Koko maakunta ja maakuntaliitto on tätä vahvasti järjestämässä ja tukemassa. Keuruun kaupungille tämä on valtavan hyvä, matkailullinen pr-tapahtuma. Se poikii aina omalla tavalla jatkossakin", tyytyväisen oloinen kilpailujen johtaja päättää.

Kuvassa kilpailuiden johtaja Veikko Ahonen ja Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori.