Uutisen päiväys

31.5.2005← Takaisin

Kesko palkitsi nuoria urheilijoita

Kesko jakoi jo perinteeksi muodostuneet Kesko-stipendit nuorille urheilijoille ja taideaineiden korkeakouluopiskelijoille. Hiihtolajeista tämän stipendin saivat kumparelaskija Harri Kyllönen sekä hiihtäjät Lari Lehtonen ja Jonas Hamström.

Kesko palkitsi jo 18. kerran lahjakkaita nuoria urheilijoita ja taideaineiden korkeakouluopiskelijoita. Stipendin sai tänä vuonna 16 nuorta taiteilijaa ja 26 urheilijalupausta.
- Kiinnitämme Keskossa paljon huomiota eettisiin arvoihin. Lisäksi haluamme palkita nuoria, jotka ovat vasta uransa alkutaipaleella, kertoi Keskon hallituksen puheenjohtaja Heikki Takamäki.
Stipendien arvo oli tänä vuonna 250-1000 euroa ja yhteensä niitä jaettiin 65 000 euroa.
- Toivottavasti tätä perinnettä jatketaan tästä eteenpäinkin, sillä nuorisossa on todella tulevaisuutemme, itsekin nuorempana urheillut Kesko-konsernin uusi pääjohtaja Matti Halmesmäki totesi.
- Huipulle pääsemiseksi tarvitaan lujaa sitoutumista, eikä aika tahdo aina riittää. Siihen tarvitaan sitkeyttä ja lahjakkuutta, ja usein nämä löytyvätkin samasta persoonasta. Hauskuus ja ilo on kuitenkin muistettava matkan varrella, eikä harjoittelusta tule toivottavasti liian vakavaa.
Hiihtolajien urheilijoista stipendin saivat kumparelaskija Harri Kyllönen sekä hiihtäjät Lari Lehtonen ja Jonas Hamström.
Pyhätunturin Slalom Seuraa edustava Harri Kyllönen on kuulunut lajissaan nuorten valmennusryhmiin jo vuosien ajan. Tätä nykyä Development Teamiin kuuluva kemijärveläinen laski mm. kuluneella kaudella kaksi kertaa Eurooppa-cupissa neljänneksi ja sijoittui SM-kisoissa ikäluokassaan (M19) hopealle.
Imatran Urheilijoiden Lari Lehtonen menestyi hyvin mm. nuorten olympialaisissa voittamalla 7,5 km perinteisen, sijoittumalla 10 km vapaalla hopealle sekä viestissä neljänneksi. SM-hiihdoissa hän voitti 18-vuotiaissa kultaa 10 km ja 15 km vapaalla ja hopeaa perinteisellä. Toisen polven hiihtäjä, Finlands Svenska Idrott CIF:ä ja Lovisa Toria edustava Jonas Hamström taasen nappasi kuluneella kaudella mm. SM-hopeaa sprintissä.