Uutisen päiväys

25.1.2015← Takaisin

Kaksi suomalaista kymmenen parhaan joukkoon talviuniversiadien sprinteissä

    Leena Nurmi avasi Suomen pistetilin kuudennella sijallaan.

    Leena Nurmi avasi Suomen pistetilin talviuniversiadien ensimmäisenä kilpailupäivänä. Hän hiihti kuudenneksi vapaan hiihtotavan sprintissä. Kilpailun voitti kazakstanilainen Anastassiya Slovona.

    Mitalista haaveillut Nurmi oli kisan jälkeen pettynyt hiihtoonsa. 
    - Karsinta oli vaikea, mutta erähiihto oli pirteä ja suksi saatiin parempaan kuntoon. Erässä vedettiin kovaa eikä ollut fiksua johtaa koko erää. Lopussa kävi taktinen moka, kun annoin toisen kilpailijan voittaa ja jouduin toiseen välierään. Välierässä hiihto oli hyvää, ja normaalilla palautumisella olisin ollut tappelemassa mitaleista, Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa opiskeleva Nurmi sanoo.

    Nurmi uskoo korkean ilman hidastaneen palautumista. 
    - Viimeiset puoli kilometriä olin aivan hapoilla. Kolme erää jaksoin, mutten neljättä.

    Myös Maaret Pajunoja hiihti välieriin, mutta karsiutui finaalista ollen lopputuloksissa kymmenes. Kolmas suomalainen naissprintteri Kati Roivas selvisi aika-ajosta jatkoon, mutta karsiutui alkuerässä ollen lopputuloksissa 25.

    Miesten sprinttikisassa Aku Nikanderin urakka päättyi aika-ajoon. Nikander ja Nurmi hiihtävät huomenna perinteisen parisprintissä. Toinen suomalaiskaksikko huomenna on Aki Kauppinen ja Elsa Airaksinen. Nurmi aikoo lähteä kisaan rennolla asenteella.

    - Pyrin tekemään hyvän oman suorituksen, että pystyn auttamaan pariani parhaani mukaan. Perinteinen on mieleisempi hiihtotyyli, ja parisprinttiä pääsee harvoin hiihtämään, joten mielenkiinnolla odotan huomista kisaa. Tavoitteemme on päästä finaaliin ja siellä saavuttaa hyvä sijoitus.

    Kilpailujen voittajat ja tulokset löytyvät osoitteesta: http://www.tatry2015.sk/sports/schedule/