Uutisen päiväys

14.3.2014← Takaisin

Jylhä paras suomalaismies Falunin sprintissä

Maastohiihdon maailmancupin finaaliviikonloppu alkoi perinteisen sprinttikisalla. Kuudesta kisapäivään startanneesta suomalaismiehestä kolme selvitti tiensä erävaiheeseen, heistä parhaasta lopputuloksesta vastasi 12:nneksi hiihtänyt Martti Jylhä.

- Ihan ok päivä oli. Alkuerä oli hyvä, mutta loppukisi ei mulla riitä noita jätkiä vastaan.
Suomalaishiihtäjän osalta matka välierään oli hiukan mutkainen. Alkuerässään kolmanneksi hiihtänyt Jylhä ehti jo luulla karsiutuneensa jatkosta, mutta Ola Vigen Hattestadin hiihdon mitätöiminen nosti Jylhän erän toiseksi ja jatkoon.
- Ehdin jo istahtaa, kun luulin, etten ole jatkossa. En saanut enää jalka sellaiseksi, mitä oli tarvinnut, kun oli jalat hapoilla. Välierä oli multa pehmeää. En saanut suksiakaan pitämään, kun olin niin hapoilla. Samat sukset, mitkä toimivat hyvin vielä alkuerässä, niin en niillä enää jaksanut niin terävästi hiihtää. Radasta kyllä tykkäsin, tämä on ensi vuoden MM-kisoihin hyvä rata, yleisöystävällinen, kun kaikki on nähtävissä koko ajan olipa mäessä tai stadionilla seuraamassa, Jylhä kertoo.
Jylhä sai alkuerähiihdostaan keltaisen kortin.
- Ei siinä ollut mitään epäselvää. Ihan selkeä virhe minulsta Meitä oli siinä kolme miestä rinnakkain: Teodor (Peterson), Ola Vigen (Hattestad) ja minä. Siinä mutkassa vedettiin samaa tahtia kaikki kolme muutama luistelupotku, kun oltiin ladun vieressä. Siinä oli liukkaampi. Ilmeisesti Ola teki jonkun muunkin rikkeen, kun hänen suoritus hylättiin.

Sami Jauhojärvi oli toiseksi paras suomalaismies sijoittuen sprinttikisassa 21:nneksi.
- Aika-ajo oli hyvä, sain käskyttämällä jalkoihin liikettä, mutta alkuerässä eivät totelleet käskyjä. Rata oli liisterillä oikein hyvä hiihtää kun sai varman pidon.
Kisaviikonlopun suhteen Jauhojärven tavoitteet on osittain suunnattu jo ensi kauteen.
- Distanssipuolella pitäisi pysyä kuumassa ryhmässä. Tarkkaa sijatavoitetta ei voi antaa, kun se riippuu muiden hiihdoista. Kumpanakin päivänä pitää ottaa niin paljon pisteitä, että pysyn kolmenkymmenen joukossa.

Maailmancupin finaaliviikonloppuun osallistumisoikeus on maailmancupin kokonaiscupin 50 parhaalla hiihtäjällä sekä 23-vuotiaiden maailmanmestarilla. Nuorten mestari ja olympiamitalisti Iivo Niskanen pettyi 23:teen sijaansa perinteisen sprintissä.
- Ei mennyt hyvin. Jäi vähän huono fiilis, kun valitsin väärän ladun nousuun. Se latu oli jäässä, eikä pitänyt niin jäi vähän hyödyntämättä mun vahvuudet siihen nousuun.
Huomenna minitourin ohjelmassa miehillä on 30 kilometrin yhdistelmäkisa. Sääennusteiden mukaan luvassa voi olla reilusti tuoretta lunta.
- Keli on kaikille sama, se on ihan sama, mikä se keli on. Toivottavasti palaudun tuosta Kollenista kunnolla, ei ollut vielä tänään mitenkään herkkää.

Kolmella suomalaismiehellä perinteisen sprinttihiihto jäi perjantaina erävaiheeseen. Ville Nousiainen oli karsintojen 35:s, Lari Lehtonen 37:s ja Matti Heikkinen 43:s.