Uutisen päiväys

11.1.2014← Takaisin

Jylhä taisteli Nove Meston sprintissä 11:nneksi

    Suomalaismiesten parhaasta tuloksesta Nove Meston vapaan sprintissä vastasi XX:nneksi hiihtänyt Martti Jylhä kävi oksentamassa ennen viimeistä starttiaan.

    Maastohiihdon maailmancupissa oli lauantaina vuorossa Nove Meston vapaan sprinttikisa. Viidestä suomalaismiehestä aika-ajoista tiensä erävaiheeseen selvitti kaksi hiihtäjää, heistä Martti Jylhä sijoittui 11:nneksi ja Anssi Pentsinen 28:nneksi.
    - Näkyy, että on kovaa treeniä alla, ei vaan laktaatin poisto toimi hyvin, Jylhä kertoo.
    Miehen tarkoituksena oli hiihtää alkuerä säästellen, jotta tie finaaliin olisi helpompi.
    - Jouduin vahingossa keulille, eikä siinä sitten voinut pidätellä. Erien väliajalla iski hapot aika kovasti ja jouduin oksentamaan.
    - En löytänyt sitten erään enää viimeistä puristusta. Petukhovin kanssa meni vähän mäen päällä sukset ristiin ja se tosi röyhkeästi meni laskun alla ohi ja itse jäin takajoukkoihin.
    - Oli kova päivä tänään ja oli tarkoituskin olla, tästä on nyt hyvä jatkaa. Yllätyin itsekin, että näin hyvin lähti menemään rankan treenijakson jälkeen.

    Selkävaivojen ja sairastelun kanssa taistellut Anssi Pentsinen kertoo selän olevan kunnossa.
    - Parempaa ei kropasta tällä hetkellä lähde, kyllä tämä oli ihan kunnon mukainen suoritus. Tulostasoon ei tietenkään voi olla tyytyväinen.
    - Selkä on kunnossa, vielä kun saa kropan kuntoon. Vaikea sanoa, mikä on vialla. Melkoista väsymyksen kanssa taistelemista tämä on ollut Davosin kisoista saakka. Ei ole montaa hyvää treeniä voinut tehdä. On ollut flunssaa ja tukkoista nenää. Nyt pitäisi sada terveeksi, Pentsinen kertoo.

    Muut suomalaismiehet karsiutuivat jatkosta. Kylkivamman jälkeen ensimmäisen kisan hiihtänyt Matias Strandvall hiihti aika-ajossa 35:nneksi, Juho Mikkonen 36:nneksi ja Ari Luusua 49:nneksi.